muotijorinaa

Verstaalla on kylmää ja hiljaista. (mikä yllätys!)
UPM uusiosairastui: se on ollut jo melkein kaksi viikkoa jonkun ruton kourissa, kävi eilen verstaalla kääntymässä, ja luovutti paikan itsevaltiuden sen jälkeen taas suosiolla minulle.

*

Osuin jonkun mutkan kautta johonkin ihquun blogiin, jonka pääsisältönä olivat shoppailu ja lastenvaatteet. Ja se lapsi (suloinen kuin mikä) keikisteli sitten somana erilaisissa asuyhdistelmissä.

Tiedättekö, miksi tässä blogissa ei ole kuvaa minun päivän asustani?
Ihan siltä varalta ettette tienneet: se on päivästä toiseen sama. Alhaalta ylös: villasukat (harmaat, tuntematon urheiluliike kymmenen vuotta sitten), farkut (tummat), firman sponssaama huppari, lämmin kilometrin mittainen huivi kaulassa.

Jossain siellä firman sponssaaman hupparin alla on kyllä ihan kivannäköinen toinen huppari ja sen alla jopa melko pukeva paita, mutta niitä ei koskaan kukaan näe.

Rakkaan fleekeni siirsin vaihteeksi kotikäyttöön, koska se näyttää paremmalta lötköjen kotihousujeni kanssa.

No hyvä, tiedättekö miksi tässä blogissa ei ole (eikä tule olemaan!) yhdenyhtä kuvaa naperoista?
Minun kauhukolmikkoni näyttää aina ja iankaikkisesti siltä, kuin ne olisivat kiskoneet ylleen pelastusarmeijan hylkykasan viimeiset tähteet ja sen jälkeen kiemurrelleet läpi hyvin piikikkään pensasaidan, käsissään puoliksi sulaneet suklaajäätelöt.
Sen lisäksi ne inhoavat vaatteiden sovittamista ja ostamista ja niillä on vallattoman rohkea tyylitaju mitä tulee väreihin ja malleihin.
Ja luja tahto.

Siivosimme lasten vaatekaappeja muutama viikko sitten. Isoveli melkein itki katkeria kyyneleitä, kun pakotin hänet luopumaan viisi vuotta (ihan totta!) vanhasta ihanan pehmeäksi hiutuneesta pitkähihaisesta teepaidasta.
Olihan se jo vähän kinttana.
Sen sai ottaa pois hänen hyllystään sillä ehdolla, että se siirtyy Isosiskon hyllyyn ja että sitä käytetään.
Täytyy sanoa, että on tullut halvaksi se vaate: kirppikseltä parilla eurolla aikoinaan ostin, ja sitä on nyt käytetty uutterasti eskarikeväästä neljännen kevääseen. Ja olisi käytetty vieläkin, ellen olisi ollut ilkeä ja ikävä ihminen.
Isoveljen motto pukeutumisessa: "mii-iiks tarvitaan jotain uutta? Nää on ihan hyvät vielä." (mm.rikkinäiset euron yhdenkoon sormikkaat; liian pienet paidat; kengät joista pohja on puoleksi irti...)

Pikkusisko oli erehtymättömällä tyylitajullaan eilen kiskaissut kaapista ylleen sukkikset, joiden päälle oli puettu kohtalaisen kivannäköiset tumman farkun väriset "flegginsit" ja fuksianpunaisen pitkähihaisen paidan, jonka jälkeen koko komeus oli silattu Isosiskolta liian pieneksi jääneellä hihattomalla hellemekolla (valkoisella pohjalla perusvärisiä pallokuvioita).

Isosisko on puolestaan viimeksi kuluneen vuoden-puolentoista aikana vaihtanut lempivärinsä vaaleanpunaisesta ja sinisestä liilan kautta turkoosiksi, mikä tarkoittaa sitä, että vaatekaapista löytyy kaikkia näitä värejä.
Eikä hänelle tuota mitään ongelmaa yhdistää niitä satunnaisten oranssien ja vihreiden kanssa.
Varo ja vapise seitkytluku - mitään tällaista ei ollut keksitty, edes silloin!

Että tästä syystä ei ole kuvia.
Teidän mielikuvituksenne toimii paremmin ja saatte makeammat naurut.

Mutta se pääsyy miksi tänään muotibloggaan, on tietysti se, että uikkarikriisi ratkesi.
Olen penkonut satajayksi penkolaaria, luopunut toivosta ja melkein ostanut jonkun tuskaisan hintaisen mutta hyvänoloisen uikkarin kunnes nyt, eilen, löysin napakan punaisen addun perusuikkarin, käytännössä samaa mallia kuin nykyisenikin - alta kympillä.
Kangas on napakampaa ja siinä on vähän outo vuorisysteemi, mutta puku istui hyvin ja tuntui heti tutulta.
Nyt voin sitten keskittyä etsimään jotain ihanaa hetaletta siltä varalta että joskus lojuskelisin jossain allasbaarissa jonkun ihanan horgen tai hosen kiikuttaessa jääkylmää sangriaa eteeni.


*

muoks.
Isoveli on viidennellä, eikä neljännellä!
Se paita on ollut käytössä varmaan kuusi vuotta...

(tästä repsahti kyllä kökköäidin palkinto ihan rapiasti: en muista edes millä luokalla tenava on)