tiistai

viikko käynnistyi.
HraHakkarainen kotiutui maailmalta aikataulun mukaisesti ja hyväntuulisena, normaali verstas- ja kasvatuslaitosarki on taas pyörähtänyt liikkeelle.

Työhaastattelu ei poikinut paikkaa, vaikka sainkin tuokiostani positiivista palautetta. Olen tilanteeseen tyytyväinen.

Päivitin kalenteria ajan tasalle: tässä kuussa ei ole ainuttakaan torstaita, jolloin olisin illan kotosalla. Jostain syystä nykyisessä elämässäni torstaista on tullut kokouspäivä.

*

Koko epälomaviikon paras hetki oli sunnuntaina, illansuussa.
Olin sunnuntaipäivänä epäilyttävän tarmonpuuskan kourissa pyykännyt kauhukolmikon ulkovaatteet - ja katsoin vasta sen jälkeen ulos ikkunasta.
Ulkomaailmassa vallitsi mitä upein talvipäivä - kirkasta aurinkoa, valkoista lunta, lempeää pikkupakkasta.

Päätimme lähteä ulkoilemaan, pulkkamäkeen. Haalimme yhdessä kaapeista ja komeroista riittävän lämmintä päällepuettavaa: Isoveljelle minun ulkohousuni, Pikkusiskolle vanha toppahaalari, Isosiskolle kulahtanut pipo. Pulkat tanassa marssimme pääkallomäkeen riehumaan.

Aurinko oli melkein laskemaisillaan, taivas oli persikkainen ja lapset kiljuivat riemusta komutessaan mäkeä ylös. Pikkusisko laski ihan ylhäältä ja lauloi täyttä kurkkua: "nyt lasketaan ja pompitaan ja mennään alaspäin ja sitten mennään kotiin ja juodaan kaakaoo" ja kiljui aina välillä "hii" osuessaan erityisen suureen pomppuun.

Kahden luntapöllyävän laskuni jäljiltä seisoin mäen juurella ja katselin koivunoksien pitsiä taivasta vasten, haistelin lumen tuoksua ja ihmettelin sitä suunnattoman onnen määrää joka pienen ihmisen elämään voi mahtua.

Lasten ensimmäinen uutinen maanantaiaamuna vihdoin omasta sängystä löytyneelle isälleen oli: "äitikin laski mäkeä kaks kertaa!"

Eikä ketään haitannut, vaikka kaakao iltapalalta unohtuikin.