tauolla ennen taukoa

pakko pitää tauko: numerot vilistävät silmissä. Ahistaa.
Minä kun olen luonteeltani ja syvältä sielustani ehta humanisti ja osaan juuri ja juuri käyttää kymmensormikalkulaattoria, ja nyt minut pakotetaan operoimaan useanumeroisten lukujen kanssa. Tarkkuutta vaativaa puuhaa.
Joka vielä lisäksi ottaa päähän, sillä pienellä etukäteissuunnittelulla koko urakalta oltaisiin voitu välttyä.

**

Luin alkuviikosta Jill Bolte Taylorin Elämäni oivallus: kuinka toivuin aivohalvauksesta. Inspiroiva ja pelottava kirja.
Tuli päähän heti sellainen olo, että jossain napsahtaa suoni poikki ja siinä sitä ollaan.

Eilen jämötin sohvannurkassa niin pitkään että sain luettua loppuun Gwen Cooperin Homer-kissan uskomaton elämä. Ihana, positiivinen, iloinen tarina: jokaisen kissa- ja eläinystävän must - kertomus sokean kissan elämästä ja uroteoista. Kirjoittaja - todellinen kissaihminen - osaa kertakaikkiaan kuvata kissamaista eloa, ja aivan näin pikku-Homerin nuuskuttelemassa ja riekkuamassa ympäriinsä. Jos kisulainen on oikeasti tehnyt edes puolet siitä, mitä kirjoittaja kertoo, on se uskomaton veitikka.
Kirjailijan kotisivuilta (ensimmäinen linkki) löytyy videoklippi! (koska kirjoitan tätä töissä, en kuule mitä kirjailija kertoo...)
Pikkusisko kuunteli kun kerroin tarinan kohokohtia, ja alkoi sisukkaasti tavata kirjaa puolivälistä eteenpäin. ("äiti, mä luulen että mä haluan isona silmättömän kissan")

Kotona viikonloppua odottaa ihana kasa kirjoja! (ja siivous-sisustusurakka, hmh)
Tyttöjen huoneeseen olisi tarjolla kulmasohva: käymme käden- ja mittanauhan vääntöä aiheesta mahtuuko vaiko ei. Tyttöjen mielestä sohva merkitsee myös televisiota (??)
Voisin ottaa sinne sohvan, vaikka se sitten tekisikin tilan pienemmäksi. Löhvötyspaikoille on kysyntää.

2 kommenttia:

  1. Siivousurakan keskeltä terveisiä täältäkin. Mistä tätä riittää?

    Skrollasin ja etsin, kunnes sen keittiön löysin :-)
    Viinikaappi!
    Juuri niin kuin piti.

    Kulmasohva ja tyttöjen huone kuulostaa hyvältä. Kirjat ja löhöily ihanalle.Ja eikös siihen urvahda mainiosti joku pieni yövieraskin tarvittaessa? Tahi näppärästi itse lähelle, jos lapset sairastaa?

    Huvi ja hyöty näkökulma samassa paketissa, mutta entäs se telkkari??

    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. kulma ei mahtunut, mutta puolikas! Kimuleiden komero on nyt oikein mukava ja löhöilyksekäs. Ja vaikken yövierailujen ystävä olekaan, mahtuu siihen joku pieni ihminen tarvittaessa pötkölleenkin.

    Ei telkkaria. Ei vielä ainakaan

    VastaaPoista