vaatehäirä

...ja taas on herätty ja syöty ja heitetty dagens kledjut päälle.
Siis ihan vakavissaan: kuinka monelle aikuiselle ihmiselle on uutinen että ihan joka päivä on kohtalaisen suotavaa pukeutua? Dagligen? Näillä leveyksillä ja tähän aikaan vuodesta jopa välttämätöntä.

No on dagens: on housut ja paita ja neuletakki. Ja sukat. Ja kengät.
En jaksa seistä venkurassa. Istun venkurassa kun on keskiviikkoketutus.


dagens kavio

Verstaalla nidon ja niputan verkalleen, tuosta, tuosta ja naps. Aina kun pääsen edes jonkinlaiseen rentouttavaan työrytmiin, tapahtuu jotain kummallista. Nitojasta loppuvat niitit, kasasta niputettavat tai kopiokone leikkaa kiinni. Parhaimmillaan kaikkea noita.
Väliin käyn jelppimässä UPM:ää budjettilaskennan ihmeellisyyksissä, caecos caeci curant - sokeat taluttavat sokeita.


dagens työkaaos - nido

*

Eilen söimme tohinalla, sitten kyöräsin kimulit harrastuksiinsa, Isoveli lähti kirjastolle lukemaan. Tulimme kotiin yhtä tohinalla. Isosiskolle tuli enkunkoekriisi, Isoveli istui huoneessaan nauramassa ja lukemassa, Pikkusiskolla sattui kurkkuun. Ja päähän. Ja masuun. Ja polveen. Tai sitten sieluun.
Opiskelimme Isosiskon kanssa paikallissijoja vieraalla kielellä: "Pikkusisko on sohvan alla; lammas on pöydällä" - Pikkusisko hihitti ja juoksi toteuttamassa käskyjä. "Isosisko on vessassa, Pikkusisko on pöydän alla".

Illalla henkäisin ja hönkäisin, istuin on the sofa, jalat on the table, kukaan ei ollut under the table ja koko nuoriso oli in the bed. (tai oikeammin in their beds, tietenkin!)

*
Tänään iltakokousta, hraHakkaraisen äitikulta (anoppini siis) on tulossa lapsivahdiksi. Pakko ehtiä mopata ja imuroitsea. En vaan pysty jättämään taloa ihan luonnontilaansa.
Tyttöjen huone kyllä on.

Huomenna vielä hullumpi päivä: perustyöpäivä venähtää parilla tunnilla yllätyskokouksen takia, kiiruhdan kotiin ja syöksyn jännittävänkutkuttavaan iltamenoon. Harmittaa, sillä hraH olisi nauttinut siitä. Harmittaa vielä enemmän kun poikaystäväni (olen aina halunnut sanoa noin!), joka oli jo kärkkymässä paikkaa vara-Hakkaraisena on iltavuorossa. Yhdessä ainoassa hetkessä päädyin onnellisesta aviovaimosta ohimenevän miessuhteen kautta sateenkaariparin toiseksi osapuoleksi.
Ei ole harmainta hajua, kuinka tilaisuuteen tulisi pukeutua.
Semminkään kun kaapissani ei ole muuta kuin teepaitoja, farkkuja ja neuletakkeja.
Menin eilen ostamaan kenkiä ja takkia. Ostin vahingossa paidan ja hameen, jolle ei ole mitään käyttötarkoitusta.
Miten voi sekoittaa kengät paitaan? Muilla on lukihäirä, minulla vaatehäirä.

*

2 kommenttia:

  1. Minä annan vinkin. Siistit housut ja siisti yläosa toimii. Mitään yltiöhienoa ei todellakaan tarvita.
    Varmaan näkyy paljon kaikkea laidasta laitaan.
    Mene sellaisena,kuin on hyvä!

    Mie olisin mennyt mustissa suorissa ja pitkässä bleiserissä- koska rakastan pitkiä mustia bleisereitä-jakkuja-mitä ne nyt on.
    Iltamenopaikan kynnys halutaan pitää matalana,että sinne voi mennä ilman kovia kaulassa.
    Casual.
    Minä olin omana iltamenopaikan päivänä pitämässä äitiä kädestä. Äiti kuoli samana päivänä.


    Tuo yksi singahtaa sinne huomenna, on ollut täällä nyt pompsahtamassa muutaman pvän.

    Poikaystävä kuulostaa niin kivalle :-)

    Nauti. <3 ja raportoi!!!!!

    VastaaPoista
  2. vintti: yläosa ja varsinkin alaosa on aina toimiva ratkaisu ;)!
    Ja tuon casualin verran tajusin kyllä itsekin... kaapissa vaan ei ole casual.

    Olen aina halunnut sanoa poikaystävä, sitä tämä kysessä oleva ihminen nimittäin on.
    -m-

    VastaaPoista