ihana slowflow

viikonloppu oli kummallinen. Olin suunnitellut yhtä ja toista, ehkä jopa kolmattakin, tiukasti ja tarkasti.
Kauhukolmikko kutsuttiin ihan yhtäkkiä lauantaina yökylään, enkä keksinyt mitään pätevää tekosyytä kieltää mokomaa holtittomuutta, varsinkin kun nuoriso vielä kohtuullisen nöyrästi ja hövelisti järjesteli huoneensa vähintääkin kohtalaiseen kuntoon.
Siinä sitä sitten oltiin, lapsettomana ja siisti(hkö)ssä taloudessa.
Kello oli niin paljon, etten päässyt uimaan, enkä shoppailemaan enkä harjoittamaan mitään muutakaan väsyneiden vanhempien virkistystoimintaa, syöminen ei huvittanut (?!) ja muutenkin olin ihan neuvoton.
Kävimme viluisesti kaupungissa kääntymässä hraHakkaraisen kanssa ja totesimme, että on liian kylmää ja me olemme liian vanhoja mukavuudenhaluisia, ja palasimme takaisin kotiin.
Vanuimme kotona ja ihmettelimme että mitä meillä oli ennen flooraa.
Ei kai mitään.

Sunnuntaiaamuna jatkoimme notkumista, minä puuhastelin ihanassa slow-flowssa keittiössä, hraHakkarainen kävi tarkistamassa isovanhempiensa voinnin.
Nuoriso palautui ja me puolestamme pakenimme paikalta pariskuntatapaamiseen.
Emme jaksaneet edes jännittää vaaleja, kimulit kyllä linnoittautuivat television eteen kannustamaan tasapuolisesti molempia ehdokkaita, ja vielä niitäkin jotka olivat jo jatkosta pudonneet.

Eilinen oli samanlainen mukava päivä. Leppoisa.
Koska vaalipizzat olivat antikliimaksissa jääneet syömättä, söimme vaalipizzaa postelektiaalisessa hengessä, pistimme yhteispelillä paikat arkikuntoon ja minä roudasin ruhoni vesielementtiin puljaamaan.
Altailla oli hiljaista, ja totesin että siinä ajassa, jonka Pikkusisko pystyy altaassa olemaan, saan minä ihan kohtuullisella vaivalla pärskyteltyä suunnilleen kilometrin verran. (sekosin laskuissani neljän- ja viidensadan välillä ja sitten samassa kohtaa uudestaan, mutta luultavasti siitä tuli suunnilleen kilsa!)

Vasta aivan illansuussa iski kiire ja ärsy, kun halusin kauhealla touhulla ehtiä vielä virkkaamaankin. Pidin ankaran puhuttelun itselleni: ei ole mitään mieltä kiirehtiä ja stressata mukavalla asialla, jonka pitäisi olla rentouttavaa ja flowta.

Elämä oli aivan ihanaa ja leppoisaa slowflowta jopa tähän aamuun ja siihen hetkeen asti, jolloin viluissani komusin verstaan ovesta sisään.

UPM oli myrskynmerkkinä, koska minua on headhuntattu ja nyt olen sitten ikävällä tavalla pettänyt hänet ja koko puljun käymällä salaa haastattelussa. Torstaina kutsuttiin, perjantaina haastateltiin ja vasta maanantaina sain asiasta kerrottua, kyllä niin on väärin (pelkurin ratkaisu, koska tiesin miten UPM reagoi: laitoin asiasta sähköpostia maanantaina juuri ennen työpäivän päättymistä).
Kostoksi olen sitä mieltä, että jos tarjoavat, niin varmana lähden, enkä kuuntele yhtään tuollaista keskiäkäistä kohuamista. Niin.
Mutta ulkoisesti olen tehnyt ihan valtavan kiltisti töitä ja selvittänyt kaikenlaisia kummallisia asioita.
UPM on sitä mieltä että a)herrakerho, b)minä ja c)koko maailma on salamyhkäisessä salaliitossa kaikki yhdessä ja jokainen vielä erikseen häntä vastaan.

Kuulostaa muuten ihan valtavan hienolta, kun voi sanoa että headhuntattu.
Eikä tarvitse yhtään sanoa, että tuttavankauppaa kuitenkin. Ainakin vähän.
Ja kaikki on kuitenkin vielä ihan auki. Pohdintavaiheessa molemmin puolin.

*
Helppo herkkuhelmikuu päivittyy kovaa vauhtia.
Jo melkein viikon arkiruuat valmiina!

*
Mikä muuten on raidallinen komparatiivi?
Ja miksi joku tulee minun blogiini selvittääkseen sen? En minä tiedä mitä raidallisella komparatiivilla tehdään.
Mutta voisin kyllä mielelläni kokeilla. Kiitos.