musiikilliset muksut

Pikkusisko on niin rok.
Kynsissä tummansinistä kynsilakkaa, eilen ostettiin mustat koristossut ja käytiin hiplaamassa mustavalkoraidallista paitaa. "musta on niin ihana väri!"
Kriisinpaikka iski ennen kauppareissua: päivän saparoilla ollut tukka meni liian kihuraan. Ei voi maailmalle sen näköisenä lähteä. Ei millään.
No, onhan hän myös vähän regee.
Tunnin sisään hän vaihtoi nimeään ainakin neljään kertaan. ("jos mä kuitenkin pysyn tässä vanhassa" /"äiti, voisitte te silti vähän harjoitella sitä toista")
Ja tuli keskustelemaan vakavasti siitä, minkävärinen paita kannattaisi tänään laittaa kouluun ("äiti kato, Viirun silmät on ihan lautasen kokoiset ja mä en halua mennä hiihtämään kun sit pitää opetella ja opetella vaikka mä osaan jo ja ope ei usko ja mitä sä muuten luet ja mikä tossa kuvassa on?")
Joka tapauksessa hän vaan pogoo, ja pogoo...

Isosisko on ilman muuta rouhea suomalaiskansallinen polkka, joku vähän samantapainen kuin se, joka hänellä on soittoäänenä kännykässään ("tirlirlittiä nättiä tyttöä..."). Hän polkkaa läpi päiviensä joko mukaansatempaavalla hyväntuulisuudella tai polkee puukkojunkkarin voimalla uhmakkaasti jalkaansa.
Hän on jotain jossa pinnalta kuuluvan duurin alla kulkevat myös sieluun käyvät mollit, hänessä on pohjanmaan ahdistus yhdistyneenä kepeään ja tanssahtelevaan saaristolaisvalssiin.
Ja sitten hän on hissimusiikki. "joojoo, mä teen sen sitjoskus." tilulii.

Isoveli on huumorbändi. Lapparit meets Leningradgowboys, mutta ilman musiikkia. Sanailukiihtyvyys nollasta sataan alta aikayksikön. Testasimme kerran tyttöjen kanssa: kysyimme pystyykö hän osallistumaan keskusteluun bussimatkan ajan kertaakaan viisastelematta.
Loppumatkasta alkoi näyttää siltä, että lapsipolon pää purskahtaa minuutilla millä hyvänsä.
Mutta Isoveljeä katsoessa ei heti soi. Hän on levollinen keskittynyt hiljaisuus, mäntykangas. Tai sitten hän on jonkun ufoista kertovan puolivakavan dokumentin taustamusiikki, joku hiukan outo syntikkaviritelmä ("huu-tilulii-räks").