maanantai 2. huhtikuuta 2012

riekal-riekal

ihan olivat herrrrmot riekal-riekal-riekaleina viikonloppuna.
Meidän alakerrassa asuu naapuri, sellainen nuori tyttö, suhteellisen tuore äiti. Jonka elämän päätarkoitus ja kohokohta on yhä enenevässä määrin hauskanpito kavereiden kanssa.
Tällä kertaa viikonlopun kekkerit alkoivat perjantaina iltapäivällä, jatkuivat halki lauantaipäivän ja -yön sunnuntai-iltapäivään saakka.
Eihän se musiikki koko aikaa soinut, eikä aina edes kovin kovalla. Taisivat ne välillä nukkuakin.
Mutta hiljaisessa öisessä (tai päiväisessäkin) talossa juopunut jutustelu ja ihan pienikin jynkkäjynkkä ottaa kerrostalokyttääjää kaaliin niin maan perusteellisesti. (erityisesti ja varsinkin öisin, kun se kyttääjä kärsii univaikeuksista) Ja tupakansavu ahistaa keuhkoissa, ihan kaikkina vuorokaudenaikoina.
Sunnuntai-iltaan mennessä olin niin riekalehermo, että kun kävimme iltakävelyllä ja ohitse ajoi jynkkäjynkkäävä auto, nousi verenpaine kahteensataan ja ohimoilla luisteli. Ajattelin, että olen kuin sellainen koe-eläinrotta: koko ajan pelkään että koska se älämölö taas alkaa. Olen kielteisehdollistunut jynkkeeseen.

En tykkää taustahälystä.
Viihdyn hiljaisuudessa.
Jos saan valita, en ikinä laita radiota tai mitään musiikkia soimaan.
Pikkujynkkä peittyy toki omalla taustamusiikilla, mutta kun olisin mieluummin hiljaisuudessa.
Tai valinnaisesti teinikapinallinen minussa nousee ja mieleni minun tekevi kääntää omasta hälyaparaatista volyymit yhteentoista ja laulaajollottaa oman musiikkini tahtiin.
Olen miettinyt, että kumpako naapureita enempi ottaisi päähän, virrenveisuu vai saamelaiskansallinen joiku? Vai pitäisikö heti heittää levylautaselle joku Niebelungin sormus?

Yhden kerran - vajaat kuukausi sitten, ke-to-välisenä yönä - suutuin niin paljon, että menin sanomaan.
Arvatkaa kuinka paljon hiljemmalla musiikki sen jälkeen soi? Niinpä.
Olen muuttumassa pikkumaiseksi kyttääjäksi. Heti kun alakerta vähän ihan normaalilla äänellä älähtää, olen hälytystilassa ja jo valmiiksi kireä.
Harmittaa itseä sellainen asenne.

En tykkää yhtään jynkkeestä. Enkä siitä tupakansavusta. Enkä humalaisesta ölinästä.
Mutta voin sietää sitä.
Satunnaisesti. Ja päivisin. Päivisin voin yrittää opetella pitämään radiota päällä. Tai loilottaa itse. Tai mennä kävelylle ja kylään tai ihan mitä vain.
Mutta öitäni en millään viitsisi uhrata. Ainakaan joka viikko.

Pikkumummot ovat kierrättäneet nimilistaa, tietenkin. (heitä ei kannata suututtaa, naapuri ei vaan tiedä sitä!)

Jos nyt hakemalla hakee jotain positiivista:
* olin lauantaina niin riekal-hermo, etten pystynyt hetkeksikään asettumaan aloilleni. Vaatehuone on raivattu. Jätesäkillinen vaatetta viety pelastusarmeijalle. Yhtä lukuunottamatta kartanon kaikki ikkunat pesty. Kaikki verhot ja kaikki lakanat vaihdettu (osa jopa kahdesti, Pikkusisko oksensi sänkyyn). Tyttöjen läävä melkein supersiisti. Kaksi jättikassillista vanhoja lastenkirjoja kerätty pois kirjahyllyistä, menossa tuttuun päiväkotiin. Vanhat koristetyynyt verhoiltu uudestaan. Lapsille lainattu kirjastosta paljon äänikirjoja. Kaikkien podit ladattu täyteen musiikkia.
* olen pitkästä aikaa laulanut paljon ja kovalla äänellä. Silloin kun en siivonnut.
* pidimme koko perheen elokuvaillan, pitkästä aikaa. Housut pois. Siinä on aika hyvä (ja peittävä) musiikki. Totesimme yhteisesti, että oli hyvä elokuva. Lapset tavoittivat tarinasta sanoman ja ymmärsivät sellaistakin, jota ei ihan suoraan sanottu. Ajattelin, että voitaisiin seuraavaksi katsoa Lainahöyhenissä. Tai jotain vastaavaa. (ehdotuksia sellaisista elokuvista, joita tällainen neurootikko voisi kestää?)

Alakerran musiikkimakua kyllä aika lailla ihmettelen. Millainen parikymppinen kuuntelee jotain kaijakoota ja vastaavaa? Minä oon aina ajatellut, että se on minun ja katrihelenasukupolven väliin jäävää musiikkia. Sellaista minua vanhempien ihmisten tanssilava-karaokejytkää.

ps. kaikkein eniten inhoan sitä biisiä, jossa sanotaan että "jotainjotainjotain tavoittelee omaa etuuuaaaa-aa-aan jotainjotain"

5 kommenttia:

  1. Ymmärrän sua erittäin hyvin. Itse en myöskään kestäisi jatkuvaa melusaastetta. Nyt kannattaa lietsoa mummoja raivoon ;)

    Mulla oli ulkomailla asuessa naapurina paikallinen B-luokan poikabändin jäsen yläkerran isossa lukaalissa ja hermo meni kyllä sen nuoren miehen elämäntyyliin ihan täydellisesti. Mä kävin välillä takomassa sen ovea öisin, piti odottaa biisin vaihtumista. Sen jälkeen se, että joku talossa soitteli satunnaisesti aamuöisin säkkipilliä oli pikkujuttu.

    VastaaPoista
  2. Olen niin myötätuntoinen. Minäkään en kestä yöllisiä bileitä, siis varsinkaan naapureiden ;).(Miksi sitä musiikkia pitää soittaa niin kovaa ettei kukaan kuule mitä kukaan puhuu ja kaikilla aamulla tinnittää?) Olen vanha. Ihan kalkkis. Enkä kertakaikkiaan voi ymmärtää miten olen joskus pystynyt ravaamaan baareissa aikana jolloin sai tupakoida sisällä...

    Olet kyllä ollut älyttömän tehokas. Nostan hattua.

    VastaaPoista
  3. rva Kepponen: säkkipilli! :D
    En oikein tiedä, onko säkkipillisti hyvä vaiko huono naapuri...

    Laura: on se muuten kumma, miten äkkiä alkaa tuntea olonsa tositosi vanhaksi.

    VastaaPoista
  4. Mietin vaan, että miten saisi kaiken sen energian vaivattomammin käyttöön kuin potutuksen kautta. Sen jos keksisi niin ei olisi energiajuomille enää tarvetta.

    VastaaPoista
  5. puolikrooninen potutus on kyllä yllättävän hyvä moottori!
    Paitsi jos potutus johtuu siitä että on niin laiska...

    VastaaPoista