perjantai 11. toukokuuta 2012

Iloa tuottavia asioita

olin aamulla pahalla tuulella ja mörkki.
Kun tulin verstaalle, kurkisti pieni tipulintunen verstaan ovesta sisään ja ihan varmasti se hymyili.
Ajattelin että jospa minäkin sitten hymyilen.

*

Kymmenen iloa tuottavaa asiaa

1. viikonloppuaamupalat. Herään hirveän aikaisin ja luen lehden. Kimulit leikkivät komerossaan, Isoveli köllöttelee. Lapset käyvät syömässä. Teen itselleni aamupalan ja otan hyvän kirjan käteeni. Syön ja luen, ihan yksin, mutta kaikki tärkeät ovat silti lähellä - kädenojennuksen päässä.

2. ruuanlaittoflow. Silloin kun se osuu päälle, nautinnollinen flow jossa ruuat valmistuvat ja onnistuvat.

3. kissanviikset ja kissojen etuhampaat.

4. meren tuoksu

5. se hetki kun tulee kirjastosta kotiin ja repussa on lempikirjailijoiden uusia teoksia. Ja se hetki kun lukee ne teokset vielä uudestaan, kun ne ovat niin ihania.

6. ei-ostelu. Kun menee kauppaan ja haluaa ostaa itselleen jotain ihan turhaa ja menee hyllyn luo ja ottaa sen jutun käteen ja sitten päättääkin ettei osta sitä kun ei tarvitse, vaan ostaakin sen joskus toiste.

7. Isoveljen kanssa sanailu, Pikkusisko ja pikkutiikeri, Isosiskon kanssa naistenvälinen jutustelu. HraH ilman silmälaseja.

8. paikallisen ilmaisjakelulehden pääkirjoitus ja sen analysointi yhdessä hraH:n kanssa. Käsittämätöntä tajunnanvirtaa. ("kohta meillä on taas äitienpäivä. Muistan lapsuudestani että isän kanssa kävimme usein metsällä. Koirankakkojen kerääminen on tärkeää jos koirapuisto loppuu. Äitienpäivänä me aina keräsimme valkovuokkoja, mutta nyt ei saa. Onnitellaan siis kaikki äitiä viikonloppuna") (ihan oikeasti. en tempaissut hatusta)

9. aatonaatto. Kun kaikki on valmista juhlaan, lähinnä jouluun.

10. se, kun  havahtuu keskellä arkea huomaamaan, miten hyvä elämä on. (onkohan se sama, kuin Pienen runotytön leimahdus?)

...ja tietysti hyvä ruoka, auringonpaiste, kesäloma.
ja se, kun tajuaa että on osa sukupolvien tai kulttuuriperimän ketjua.

2 kommenttia:

  1. "Silti jotain jää puuttumaan: väsymyksen ja riemunsekainen onnentunne synnytyksen jäljiltä, kun vauvantuoksuinen hamuaa lämpöisenä kainalossa. Puuttuu tunne yhden vaiheen loppuunsaattamisesta, uuden aloittamisesta. Minulta puuttuu se hämmentynyt hiljaisuus, joka laskeutuu synntyssaliin kun kaikki on vihdoin ohi ja kuitenkin vasta alussa. Miten sormet hiljaa sivelevät vastatulleen piirteitä, eivätkä aivot vielä suostu ottamaan vastaan tietoa elämänikäisestä. "

    Tuota kokemusta minäkin kaipaan.. tai voiko puhua kaipauksesta jos ei koskaan ole sellaista saanut kokea? Yritän hamuta sitä, mutta se on ulottumatomissa, savuttamattomissa - kenties ikuisiksi ajoiksi.

    Kiitos teidänkin kokemuksien jakamisesta. Niin paljon on samaa.

    Mutta tuo loppu oli uutta.. vaikka asiaa len paljon ajatellut, koittanut pukea sanoiksi, miettinyt miltä se tuntuu, viettänyt nollasynttäreitä, iloinnut kotiutumisesta, en ole osannut ajatella että se koko sairaala-aika oli syntymistä.

    VastaaPoista
  2. tuo kymppi kolahti - en ole koskaan tullut ajatelleeksi (vaikka olenkin pohtinut runotyttöjä lukiessani minkähänlainen se leimahdus on). juuri se yhtäkkinen lämmin onnenhumaus ihan keskellä arkipäivää, ilman mitään erityistä syytä, se tosiaan voisi olla leimahdus.
    -kaisa

    VastaaPoista