tiistai 8. toukokuuta 2012

kun maailma ei riitä

Miten tuo Pinkki aina onnistuu noilla parisuhdekirjoituksillaan inspiroimaan!
Kovasti kolahti heitto: parisuhdemalli tulee leffoista.

Miten monen asian malli oikeasti tänä päivänä tulee leffoista? Tai sosiaalisesta mediasta?
Hamassa nuoruudessa kaikki halusivat asianajajiksi, kun Ällimäkbiil oli niin hohdokas ja amerikkalainen oikeussaliretoriikka niin upeaa.
Parisuhteessa pitää olla herkeämätöntä intohimoa ja ailavjuuta ja palvontaa.
Kodin pitää olla pohdittu ja sisustettu ja sees.

Jollain omituisella tavalla tämä kaikki kietoutuu tämän päivän naiseuteen ja äitiyteen: asetamme itsellemme aivan omituisia mittareita sen suhteen mitä kuvittelemme muiden elämän olevan tai muiden meiltä odottavan.

Entäs sitten jos ja kun joka päivä olisi herkeämätöntä intohimoa ja ailavjuuta?
Kai sekin joskus rupeaisi tuntumaan vaan ihan tavalliselta arjelta? Ja sitten pitäisi olla vielä enemmän herkeämätöntä intohimoa ja vielä enempi ailavjuuta ja miehen pitäisi palvoa vielä enemmän? Ensin se toisi kukkia joka päivä. Sitten eivät kukat riittäisi, pitäisi tuoda jalokiviä. Ei riittäisi nekään, kohta se tulisi avoautojen kanssa. Pian pitäisi vakuutella rakkauttaan lentokoneella ja sitten kokonaisella kaupungilla.
Kun maailma ei riitä.

Ei riitä se, että leikkii lasten kanssa ja siivoaa ja laittaa ruokaa ja opiskelee ja on intohimoinen. Ei.
Pitää leikkiä vielä vähän paremmin.
Siivota jonkun verran enemmän.
Laittaa gourmetruokaa päivästä toiseen.
Kehittää itseään aamusta iltaan, jumpata ja nyppiä.
Ja voi hyvänen aika, olla aamusta iltaan ja illasta aamuun intohimoinen.
Silti tosiasia on se, että vaikka kuinka ylittäisit itsesi ja tekisit enemmän ja paremmin, nekin asiat alkavat jonain päivänä tuntua arjelta.
En tiedä muista, mutta vuodesta toiseen minä hoen lapsille joulun aikaan että vaikka joulu kiva onkin, niin ei se olisi kiva, jos sitä olisi joka päivä. Pitää olla arkea.
Ihan kaikkein eniten tarvitaan sitä: arjen sietoa. (olen aika huono siinä)

Ja parisuhteessa: pitää osata nähdä tai kuulla se tapa, jolla parisuhdeosapuoli lähestyy.
Kyllä niin kummalliselta tuntuisi, jos hraH alkaisi hokea että oletpa kaunis kun völjystän liisterisissä  ja tapettiriekaleisissa röntsäverskoissani. Tai että se aamu aamun jälkeen toivottelisi että ailavjuu kun minulla on tukka pörrössä ja murisen kun en saa herätä rauhassa. Puhumattakaan siitä herkeämättömästä intohimosta. Minä olen kuulkaa väsynyt ihminen, ei siinä kauheasti intohimoja viljellä.

Mutta aika prinsessalta tuntuu silti joka aamu, kun se kaivaa omegakapselit kaapista ja tyrkyttää niistä yhden minulle.
Että se välittää niin paljon: pitää huolta etteivät nivelet nitku ja että ajatus juoksee.
Tai kun se kaikkien näiden vuosien jälkeen avaa minulle oven. Sanoo että anna kun mä otan sen kassin. Tai sanoo lapsille että antakaas äidin nyt vähän aikaa olla. Tai kun se katsoo minua niissä liisterisissä verskoissa ja sen silmistä huomaa, että se näkee ihan jotain muuta.
Silloin voi kyllä hetkeksi laittaa väsymyksen syrjäänkin...

9 kommenttia:

  1. Minä hoksasin kerran, että minun parisuhdemallini tulee Anna-kirjoista.

    Luin joskus jostain naistenlehdestä artikkelin, jossa kehotettiin puolisoita/kumppaneita pohtimaan yhdessä, millaiset parisuhdetarinat ovat olleet heille tärkeitä. Ihminen kun (artikkelin mukaan) yrittää elää sitä omaa tärkeää tarinaansa todeksi, ja suhteesta tulee hankala, jos tarinat ovat kovin erilaisia. (Joo, joo.)

    No, minä olen siis aivan ilmiselvästi mennyt naimisiin Gilbert Blythen kanssa. Kerkisin inhotakin häntä tuttavuutemme alkuvaiheessa muutaman vuoden, kun hän kehtasi nauraa minulle partiotaitokilpailussa, ja muutenkin meni vuosikausia ennen kuin oivalsin, että tuossahan se elämänkumppani on koko ajan ollut, ihan lähellä.

    Kysyin taannoin mieheltäni hänen vastaavaa tarinaansa. Se oli kuulemma Shrek...

    VastaaPoista
  2. kääks, kysyin hraH:lta samaa. Ensin se sanoi, ettei lue rakkaustarinoita (totta; vain asiatekstejä), sen jälkeen tarkensi että Saatana saapuu Moskovaan. (Minä kysyin, että onko siinä rakkaustarina. En muistanut!)
    Loppusilauksen antoi sanomalla, että ei hyvässä tarinassa oikeastaan tarvita naisia ;)
    Minkä johtopäätöksen tästä voisi vetää...?

    nimimerkillä Parisuhdehuolestunut

    VastaaPoista
  3. Meillä jaetaan aamulääkitys ihan samoin =).

    Mistähän minä olen oman parisuhdemallini saanut, kun en kestäisi puolta päivää ailavjuuta ja kukkakimppuja ja lähtösuukkoja. Kaikenlainen hempeily, lääppiminen ja söpistely tuntuu luotaantyöntävältä =).

    VastaaPoista
  4. Roz: juuei. En jaksaisi minäkään mitään elämää suurempia draamoja ja hempeilyä. Luulen, että minun parisuhdemallini on tuo Koskelan Akseli: "niin se on kumä sanon, kyllä mun sanani pitää"

    VastaaPoista
  5. Herranen aika, mä tosiaan olen Koskelan Akselin kanssa naimisissa.
    Mikäköhän on mun parisuhdemalli? Anna-kirjat joo, mutta hmm... Mussa kun sotii se romantikko ja realisti. Kaipaan enemmän hempeilyä, mutta silti arkirakkauskin vetoaa.
    Mutta Marika, sä phuit taas niin viisaasti, et huomenna luen uudestaan ja mietin lisää.

    pinkki

    VastaaPoista
  6. Auts. Saatana saapuu Moskovaan on kirja, jonka olen lukenut ehkä 20 vuotta sitten ja usein nimennyt yhdeksi suosikkikirjoistani. Siinä ON rakkaustarina - mestari ja Margarita - mutta en muista siitä mitään! Vain nuo kaksi hahmoa. Muutenkaan en muista koko kirjan juonta, ainoastaan joitakin yksityiskohtia ja tunnelmaa. Muisti, missä olet?

    VastaaPoista
  7. Flora: minun muistini on ilmeisesti siellä samassa paikassa. Muistan tarinasta vain hengästyttävät pyörteet.

    VastaaPoista
  8. Voi mahdoton miten osuvaa tekstiä!

    Eilen illalla istuttiin isännän kanssa vierekkäin sohvalla, saunan jälkeen, vetämättömänä. Kysyin, että mennäänkö nukkumaan, lukemaan tai jotain muuta. Isäntä kysyi tuskin havaittavalla sänkykamariäänellä, että mitä se jotain muuta olisi. Vastasin, että no, mä kyllä haluaisin seksiä sun kans, mutten oo varma, jaksanko ryhtyä. Johon isäntä vastasi, että tuntuu ihan samalta. Haluaisi, mutta kyllä on väsynyt. Ei jaksa ryhtyä. Sitten katsottiin toisiamme silmiin ja siinä oli parisuhdetaikaa viikoksi! Ihan totta. Siinä, että voi sanoa toiselle että kai sitä pitäisi joskus olla sillainkin, kun parisuhteessakin ollaan, ja haluaisin, mitta nyt ei vaan jaksa, on joskus paljon enemmän rakkautta ja parisuhteen taikaa ja kiintymystä kuin siinä, että ensin suudellaan kynttilänvalossa ja sitten rakastellaan takan edessä taljan päällä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa ei kohta tosiaan maailma riitä.

    VastaaPoista
  9. Johanna:joskus juuri kertomallasi tavalla!

    VastaaPoista