väliaikaiselämää 1

väliaikaiselämän ensimmäinen arkipäivä.

Viikonlopun insidenttejä:

Pikkusisko soittaa kun olemme juhlimassa, ääni väpättää huomattavasti: "sä lupasit että sä pakkaat mun ponit reppuun? missä on mun ponit? sun täytyy tuoda ne mulle HETI, ihan HETI".
Voi apua.
Ponit löytyivät seuraavana päivänä louhokselta, ei aivan alimmaisesta laatikosta.

Isosisko itkee katkeria kyyneleitä matikankirjaansa: "tää on niin rankkaa!"

Isoveli soittaa kun olemme käymässä mummin synttärikahvipöytään: "äiti, mä olen täällä vanhan kodin takana. Täällä on pieni kissa joka tärisee"
Lähdemme hraHakkaraisen kanssa pelastamaan kissaa. Tiedän melkein kenen se on. Se joku ei ole kotona. Meillä ei ole paikkaa edes omille kissoille, saati vieraille.
Kisu käpertyy luottavaisena käteni alle kun lähdemme viemään sitä kaupungin eläinsuojaan.

Isoisä näyttää jo nyt kuluneelta, lapset ovat yöpyneet anoppilassa yhden yön.
Otan päivänokoset kerrostalon pihalla, nurmikolla. Kesätuuli hyväilee varpaita, tytöt pulputtavat poniensa kanssa.

Teen kartan lähipäivistä: missä kukakin on ja millaisissa vaatteissa. Pohdin ilta-ohjelmia, suunnittelen tekemistä viikonlopulle.
Mietin miten syvälle mahdoin pakata omat virkkuukoukkuni ja puikkoni, nyt voisi olla aikaa nykertämiselle.
Pitääkö opettajille hankkia lahjat? Silloinkin kun ne ovat tehneet työnsä vain mitenkuten?

Suhtaudun opettajien joulu- ja kevätlahjontaan vähän ristiriitaisesti.
Hyvää ja mukavaa opettajaa, sellaista joka kommunikoi kotiinpäin ja josta lapsi pitää  - sellaista kiittää tietysti mielellään. Mutta mitä tekee sellaisen saavuttamattoman kanssa? Sellaisen, josta lapsi ei puhu ja josta itsestään ei kuulu edes kuittauksen verran wilmaviestiin?
Ne kuitenkin saavat palkan työstään.
Miksi joitakuita työstään erikseen kiitetään ja toisia ei?
Milloin olet viimeksi pohtinut kuinka lahjoisit kadunlakaisijaa? Tai marketin kärrypoikaa, kassatyttöä? Tuleeko edes sanallisesti kiitettyä silloin kun siihen aihetta on?