keskiviikkoketutus, pitkästä aikaa

eipä löytynyt täydellisiä farkkuja vieläkään. Tai parit hyvät olen löytänyt, mutta en ole ostanut.

Kärsin yleisestä vartalon alasvalahtamisesta. 3x9kk (no, tarkalleenottaen 2x9kk + 6,5kk) on aivan varmasti siihen syypäänä, ja painovoima. Ensin valahti rintamus vyörtärölle, nyt on vyötärö valumassa lantiolle ja reisiosasto polvitaipeisiin.
Epäilen että muutaman vuoden päästä koko vartaloni on valahtanut nilkkoihin, enkä saa enää minkään valtakunnan housuja ohi norsunturpeiden jalkojeni.
Sääli muutoin niin kauriinsorjaa vartaloani.

Täytyy sitten lentotukisukkien ja korsettien kanssa kerätä valahtaneita osia takaisin kuosiin. Koko kaameus tietysti paljastuu kun kainaloista alkaa tursuta ihramassaa yli äyräiden.
Onkohan olemassa jotain korsettihihoja tai lentotukikäsiä?
Paitsi että sitten tursuaa kaula-aukko.
Täytyy  varmaan kasvattaa pitkä tukka. Voi sitten haalia kaiken ylimääräisen alasvalahtaneen sinne kuontalon sekaan ponihännälle.

*

Isoveljellä oli eilen terveystarkastus. Piti varata tunti aikaa koko perheen hyvinvoinnin seuraamiseksi ja molempien vanhempien on hyvä olla paikalla ja läpälää.
Koko juttu kesti alle puoli tuntia, josta minä olin huoneessa noin kymmenen minuuttia.
HraH:ta ei terkkari kysellyt - harmi, olin jo lietsonut itseni vimmaiseen puolustuspuheeseen ("ollaan naimisissa ja on yhteishuoltajuus ja asutaan yhdessä ja on hyvä keskusteluyhteys...")
Lapselta oli tutkittu näkö ja kuulo, otettu pituus ja paino ja siinä oli se koko perheen hyvinvoinnin seuranta.
Minulta terkkari kysyi, että onko jotain.
Minä sanoin että ei, meillä on tässä fiksu ja mukava nuorimies.

Mietin, että jos nuorella olisi jotain murhetta, olisiko hän siinä ajassa avautunut.
Tai jos perheellä olisi jotain.
En tiedä, osaisinko minä kymmenen minuutin sisällä kaataa sisäiset astiani nurin. Ainakaan ihan vieraalle terkkarille. Sille vanhalle tutulle neuvolantädille ehkä.

Tietysti saimme murkkuikäisen kasvatusoppaan ("meillä on tämmöinen uusi lähestymistapa"). Niin että nyt olen täysinoppinut murkunkasvattaja.

Oikeasti olen tosissani huojentunut: yläkoulua on käyty muutama viikko eikä vielä jälkeäkään siitä, että tup-akka, viina ja villit naiset olisivat viemässä poikastani suureen pahaan maailmaan.
Lapsi kehrää tyytyväisenä: koulun käyttämä jaksosysteemi tuntuu sopivan hänelle, läksyissä on sopivasti haastetta ja kavereita on löytynyt.
Pysyisi nyt tuommoisena vain.
(yksi tuttu äiti murehti, että sen teini on liian kiltti, pitäisi kuulemma vähän saada riitaa aikaiseksi. kääk. olisi tyytyväinen vain!)

Mietin kaikenlaisia. Keskiviikot ovat ihan plääh.