roolikartta-angst

Koukkasin tänään verstaalle yhden koulun kautta jälleen kerran yhteen lapsen ja perheen kokonaisvaltaiseen terveystarkastukseen. Tämän koulun terkkari oli ällöttävän ylipirteä: "katsotaanpas nyt yhdessä tätä vanhemmuuden roolikarttaa, hmm, kylläpä onkin paljon tehtäviä meillä vanhemmilla. eiköstä niin?" Ja taas kerran sain yhden murkunkäsittelyoppaan: "siellä on keskiaukeamalla semmoisia sopimuksia ihan koko perheelle. niin."

Sanoin että kuulehan, näitä lapsia on kolmin kappalein ja minä olen tuon roolikartan nyt niin moneen kertaan tutkinut, että annetaan olla vain. Ja sitten sanoin että minulla on tässä kasvamassa fiksu ja kiva ja nätti tyttö, en ole erityisen huolissani hänestä.

Terkkarihan riemastui tyystin: "kuulitko miten äiti sinusta sanoi, eikö ole ihanaa" ja minulle sivuun: "hienoa! juuri noin sitä pitää lapselle puhua. Se tukee myönteistä itsetunnon kehittymistä."
aaargh.

Terkkari ehti myös kertoa, ettei hänellä ole yhtään laastaria kotona, ja näyttää pohjevenytyksen ja kysyä hienosti kiertäen että onko murrosiän säännöllisiä merkkejä näkyvissä ja hihittää aika monta kertaa ja näyttää että tuolla on tuommoiset minuuttijumppaohjeet. Niitä pitää tehdä ihan joka päivä. Niin.

Vietin ihan liian monta minuuttia samassa tilassa sen kyllitädin ja duracellpupun risteytyksen kanssa.

aargh.

En tunnustanut sitä, etten vieläkään ymmärrä, mikä on sen laminoidun ja niin ylen hienon vanhemmuuden roolikartan tavoite ja perimmäinen tarkoitus.
Pitäisikö siitä jotenkin oivaltaa jotain? Että jos en ole näihin päälle kolmeenkymmeneen äitityövuoteen oivaltanut, että ah! Rajojen asettaja! Nytkö sen sitten oivaltaisin, siinä kolmessatoista minuutissa jonka tuo perusteellinen tarkastus kestää?
En kyllä usko että oivaltuu pelkällä vilkaisulla.

Ja sitä paitsi, johan nuo nyt olisivat jo niin villaantuneet, ettei sitä yhdellä roolikartan vilkuilulla enää korjattaisi. Kyllä ihan oikeasti sitten jo tarttis tehdä jottan.

*huoks*

Eilinen aamu alkoi selittämällä edustuksellisen demokratian periaatteita kasvavalle nuorisolle. Kotiintultua päivä jatkui tietysti perinteisellä onkoläksyttehty-natkutuksella ja ruuanlaitolla ja kasvistensyönti-päsmätyksellä.
Päivä päättyi siihen kun selvitin ihmislapsen sikiämisen ja syntymisen merkillisiä olosuhteita.

Totesin illalla hraH:lle että ainoa mikä jäi päivästä puuttumaan oli vissiin iltahartaus, muuten tuli kyllä hoidettua vanhemmuuden kaikki aspektit.

Koska aamu on iltaa viisaampi, voin todeta että suoritin vanhemmuuttani eilen ihan koko roolikartan mukaan.
Niin olen lahjakas.