viikonloppu; olemme toisaalla.
Liukenen verstaalta vähän aikaisemmin valmistelemaan lähtöä - pikapyykkäämään ja -tiskaamaan, haalimaan omaisuutta kasaan. Pääsemme muutamaksi hetkeksi syömään Jonkun Toisen laittamia ruokia.
Kun maailmalta kotiudumme, alan kaivella varastoistani lämpimän mausteisia ja punaisia värejä ja pehmeitä valoja: adventtiaika lähestyy.
*
Radioaparaatista tulee parhaillaan ohjelmaa hääsuunnittelusta: joku on suunnitellut häitään puolitoista vuotta.
Yli vuoden!
Käsittämätöntä. Pystyn suunnittelemaan elämääni hätinä viikon päähän.
Paitsi nyt sain vihdoin hankittua kalenterin ja pystyn suunnittelemaan elämääni jopa yli vuodenvaihteen jos on ihan pakko.
No toki, ymmärrän että suuria tapahtumia pitääkin suunnitella ja tehdä kaikenmoisia varauksia hyvissä ajoin, mutta sittenkin - en ymmärrä edes sellaisia urheilijoita, jotka tähyävät kahden olympiadin päähän.
Miten voi uskaltaa?
Miten voi olla niin päämäärätietoinen: että sitten vuoden tai kahden - tai voi hyvänen aika kahdeksan! - kuluttua olen siellä tai täällä tai tuolla ja huippukunnossa.
Yritin, mutta en pystynyt näkemään itseäni kahdeksan vuoden päästä. Paitsi että olen ryttyisempi kuin nyt.
Meillä pitkän tähtäimen suunnitelmat kantavat seuraavaan lomakauteen. Lyhyen tähtäimen suunnitelmat yltävät siihen kuka hakee lapset päiväkodista tai käy ruokakaupassa.
VastaaPoistaMä en millään pysty näkemään, että missä mä oon kahdeksan vuoden kuluttua. Olisi aika hurjaa ajatella sitoutuvansa johonkin tavoitteeseen vuosikausiksi, kun tavoitteen saavuttaminen on varsin epävarmaa. Yksi loukkaantuminen ja se on siinä tai sitten vaikka teet kaiken täydellisesti, niin se ei sittenkään riitä. Huh, onneksi en ole huippu-urheilija.
Sinä ostit sen kalenterin! Hyvä!
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua, ja hyviä muiden tekemiä ruokia.
<3
vintti