torstai 8. marraskuuta 2012

syvän ilon hetkiä

Potevat lapset ja kissa.
Lapset vuorotellen, kissa omia aikojaan.

Zisäinen zen ja muutama muu juttu jatkuvassa ja kokonaisvaltaisessa hakusessa: tämä on niin tätä, elämää.

Yhtenä iltana kun romahdin nääntyneenä ja nälkäisenä sohvannurkkaan keskusteltuani useita hetkiä syvällis-henkistyneesti esiteini-ikäisteni kanssa - ensin yhden ja sitten toisen - ajattelin ja valaistuin.
Nämä päivät, joita halkovat elämää suuremmat kriizit (luokkakaverit eivät leiki niitä leikkejä joita kuuluisi; tuleeko luvaton poissaolo jos menee matikkakilpailuun) ovat juuri niitä Päiviä ja Hetkiä.
Näissä hetkissä maksautuvat takaisin kaikki valvotut yöt, jokikinen kurahaalarikamppailu ja vesilätäkköön päätynyt itkupotkuraivari: ne puhuvat, uskoutuvat, miettivät, jakavat.

Useimmiten, enimmäkseen ja voittopuolisesti tunnen olevani nääntynyt, hikinen, voimaton ja aivan pallo hukassa (ja toisinaan - kuten eilen, lisäksi vielä pahanhajuinenkin, eläinlääkärireissun ja sairaan kissan jäljiltä).
Silti nämä hetket ovat pohjimmiltaan syvän ilon hetkiä.

5 kommenttia:

  1. Tulee sellainen kaikkensa antanut olo. sehän on oikeastaan mahtavaa. Kun vertaa entiseen elämään. Milloin muka piti kaikkensa antaa. ja huomata selviävänsä siitä
    Liikututaan vähän :)

    VastaaPoista
  2. Sä olet ehkä juurikin tällä postauksella jonkun tärkeän ytimessä.

    Kiitos.

    VastaaPoista