keskiviikko 30. tammikuuta 2013

keskiviikkohyhmä

ensi viikolla Lintukodossa alkaa hissiremontti.
Onneksi emme asu seitsemännessä taivaassa. Vain kuudennessa.
Yhdeksän litraa maitoa sekä jogurtit,  appelsiinit, lihat, perunat, porkkanat, omput, banskut, jauhot, puuroryynit...viikossa.
Remppa kestää kuulemma tasan kuukauden. (uskokoon ken tahtoo; en minä!)

Ja mikäpä hätä meillä on: viidet nuoret, terveet jalat tepsuttamaan ylös ja alas rappusia.

Naapurissa on ysikymppinen rollaattoritäti. Mitä tapahtuu hänen liikkumiselleen, kun hän on kuukauden asuntonsa vankina?

*aivan valtava huokaus*

*

Pää aivan hyhmässä: ulkona sataa jotain vedentapaista, sisällä on harmaata, ulkona on harmaata. Pääkin on sitä samaa harmaata möösää, tuntuu siltä kuin päivä ei olisi kunnolla vielä edes käynnistynytkään.

Murhetun ihan kaikkea. Lasten koulunkäyntiä, omia juttujani, kevättä ja kesää.
En silti ole alakuloinen.
Olen melkein tarmokas.

*
Lapset saivat hepulin kun kuulivat että minä ihan välttämättä haluan semmoisen fiuh-lääps-pädin. Tiedättekö?
En yhtään tiedä mihin minä sitä tarvitsen, mutta selvästi kyllä tarvitsen.
Lapset olivat sitä mieltä, että ensin loma ja suun huvit. Vasta sitten äidin mokomat haihatukset.

3 kommenttia:

  1. Voi meitä murhetttelijoita... Aikas pahahalta kuulostaa ysikymppisen rollaattoritädin kannalta. Ai hitsi, minulle tuollainen tekisi hyvää. Mummolle ei. Ja juuri kun pääsin valittamasta sitä ruuan kotiin kantamista. Kolme litraa päivässä...

    VastaaPoista
  2. Sun täytyy ottaa se rollaattori kainaloon ja mummeli reppikseen... Ei kun ihan totta. Onhan se nyt ihan mahdtonta vaan kylmästi lukita ihminen asuntoonsa kuukaudeksi tai kahdeksi tai kolmeksi. Mitä jos sen tarttee päästä lääkäriin tai apteekkiin tai ruokakauppaan?

    Mä haluun kans sellaisen pädin. M sai sellaisen ja nyt mäkin haluan. Jakaa ei tietenkään voi ja mä olen AINA vastustanut ihan periatteesta kyseisen yrityksen tuotteita ;)

    VastaaPoista
  3. Yksis: tietysti me on luvattu parien naapureiden kanssa autella kauppa- ja semmoiset jutut, ja lääkäriin pääsee vaikka ambulanssilla - mutta se mikä on pelottavaa, on se arkiliikunta.
    Mitä tapahtuu huonosti liikkuvalle ihmiselle kun se lakkaa liikkumasta?
    Kuukausi on tosi pitkä aika. :(

    VastaaPoista