maailmankaikkeuden kummallisuudesta

Minulla on tullut päähän semmoinen vinksa, että luen vierailla kielillä.
Minä! Vannoutunut fennomaani.
Sen lisäksi rikoin pyhän periaatteeni siitä, etten osta yhtään kirjoja vaan kirjastosta lainailen. Muttakun niitä kirjoja ei ole meidän kirjastossa. Menin sitten ja tilasin kaikenlaista kivaa.
Maailmankaikkeus kosti heti: "tilaustanne on päivitetty: seuraavia tilaamianne teoksia ei ole saatavilla."
No, onneksi maailmankaikkeus on anteeksiantavaa sorttia, joku general manager oli ihan henkilökohtaisissa sähköpostiyhteyksissä minuun ja vakuutti, että kyllä nämä tilaamani tuotteet toimitetaan asap.

Valitettavasti päähäni ei ole (vieläkään) tullut semmoista vinksaa että tykkäisin lukea opiskelujuttuja, edes suomeksi.
Tykkään ihan älyttömästi opiskella, mutta en tykkää yhtään lukea mitään tentti- ja esseekirjoja.
Kaivelin tänä aamuna esiin opiskelukirja numero ykkösen ja sain hepulin.
Se on paksu.
Ja painava.
Ja siitä pitäisi pusertaa kasaan joku essee.
Aloin välittömästi - en suinkaan laatia lukuaikataulua, enkä lukea - vaan lykätä sitä lukemista jonnekin tuonnemmaksi.
Kyllä olen hyvä esimerkki opiskelukammoiselle nuorisolleni.

*
Maailmankaikkeus on muuten kummallinen juttu kaikin puolin.
Olin eilen Työ2:n tehtävissä mainostamassa ja markkinoimassa ja sain markkinointikaverikseni yhden Työ2:n haarakkeen päävastuullisen.
Juttelimme kaikenmoista, miten nyt toisilleen tuntemattomat ihmiset juttelevat kun ne törkätään äkkiarvaamatta samaan paikkaan puolitylsistymään (ei ollut kovin paljon vastaanottavaisia ihmisiä meidän markkinoinillemme)
Kun aikamme olimme jutellalätisseet tylsyydentorjuntajuttuja, kävi ilmi, että tämä nainen on äiti lapselle josta pöydässämme taannoin juoruttiin (ja joka siis on paljosti vastuussa tulevien lastenlastemme nimistä). Kerroin hänelle, että hänen lapsensa tunnetaan meilläkin.
Kyllä niin on pieni ja kummallinen maailmankaikkeus.

*

Haluaisin osata kirjoittaa jotain fiksua lastenkasvatuksesta, koska olen niin inspiroitunut Yksiksen kirjoituksesta.
En pysty.
En saa muotoiltua sitä mitä haluaisin, mutta jotakin semmoista, että kun nuo nakerot nyt tässä nurkissa hyvinkin parikymmentä vuotta pyörivät, niin pitää jotenkin osata ottaa vastaan se ja kellua mukana. Että itseään ei voi muuttaa loputtomiin. Pitää olla uskollinen itselleen.
Kai.
En kyllä väitä että osaisin.