keskiviikkoketutus torstaina?

ylenpalttinen rehkiminen kostautuu aina: nyt ei huvita, ei sitten yhtään mikään. Hyvä kun silmäni mä auki saan.

Maailmankaikkeus kostaa liikunnanharrastajalle: pää on kipee, ja niska. Ei paljoa naurata. Kun juuri pään ja niskan pitäisi kuntoutua.

*
Vaihdoin kalenterin. Se ensin ostamani oli liian hyväntuulinen ja hippihenkinen, täynnä maailmojasyleileviä lentäviä lauseita ja ajatuksia. Ajattelin, että se olisi valanut minuun suunnatonta tulevaisuudenuskoa ja iloa kaikkiin päiviini. Ja höpöhöh, tulin päivä päivältä ahdistuneemmaksi sellaisesta kaikkialle rönsyilevästä hyväntuulisuudesta. Ei ole normaaleille ihmisille tarkoitettu sellaista. Normaaleille on tarkoitettu sellainen puolinainen ei-ketutus, satunnaisella naurulla ryyditettynä.
Muistin että kotona on joku tilaajalahjakalenteri, säädyllisen luterilaisen synkeä.
Heti tuli parempi olo, sisäinen ituhippini on taas suitsittu karsinaansa ja estradille marssitettu kelpo suorittaja. Pelkään varmaan, että jos päästän poppanahattuni valloilleen, päädyn johonkin ashramiin joogaamaan tai harjoittamaan jotain muuta turnipsinpurentaa.
Että näin valoisalla asenteella tänään.

*
Sääliksi kävi kasvuikäistä nuorisoa, kun ne aamutuimaan haalivat talviurheiluvarusteita kasaan.
Muistan, että pelkkä luistinten laahaaminen koululle oli tyhmää ja raskasta. Painavia ovat ja kolisevat sääriin ja muiden ihmisten sääriin myös.
Aivan erityisesti säälin Pikkusiskoa, joka on hentoinen ja jolla on kuljettavanaan reilun kilometrin koulumatka, ja jonka koulureppu on isompi kuin tyttö itse.
Mutta en silti sääli niin paljoa, että tarjoutuisin kantamaan ne luistimet hänen puolestaan. (*kjäh-kjäh, vuoden hirviöäiti täällä hykertelee*)

*
Ei tokene pää, ei kahvista, jumpasta eikä lääkkeestä.
höh ja pöh sille.
Ihmekös olen näin ärtsy.