keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

dropboxpäiväkoti ja sisustusangst

pitkästä pitkästä aikaa kävelin eilen töistä kotiin.
Ensin olin ihan että jee! Lisää tätä!
Puolessa välissä matkaa rupesin kuikkimaan olkani yli että tulisiko bussi. Niin iski laiskuus.
Ei tullut.'
Kävelin.
Olin omahyväisen itsetyytyväinen.

Koko loppuillan olin ihan järjettömän väsynyt. Ei vain taitu tämä flunssa. Yhtään en ole ollut kunnolla sairas, en sinnepäinkään, mutta silti haraa koko kroppa vastaan.

*

Siinä kävellessäni kuuntelin radiota ja keksin ihan loistoidean.
Pitäisi olla semmoinen popup/dropbox-päiväkoti, jonne voisi tuntilaskutusperusteisesti heittää nakeron hoitoon aina tarvittaessa.
Mikrosiru vain kakaran lapsukaisen ahteriin ja piip, mittari hyrähtäisi käyntiin.
Jos ei olisi paljon hoidokkeja, olisi hoitajaresurssi kokopäiväpäiväkodin käytössä.
Hoidontarvitsijoilla olisi joku kuukausilimiitti, että montako tuntia saa käyttää ja ryhmässä joku maltillinen maksimikoko. Voisi varata varman paikan jos tietäisi että tarvitsee, tai tulla riskillä katsomaan että mahtuuko mukaan.
Jos olisi sellainen tilanne, että ryhmä on täynnä, voisi silti jäädä yhdessä lapsen kanssa sinne puuhailemaan - se olisi sellainen avoin ryhmä. Jos olisi itse paikalla, ei menisi samaa maksua, vaan vaikka puolet.

Muutenkin on ihan kummallista, ettei päiväkotilaskutusta saada käyttöperusteiseksi. Kaikenmoisia laskureita on kehitetty.
Mutta ei, liian kauan kestävät viranomaiskompuutterien toimenpiteet.

No jaa, onhan noita. Päivä- ja perhekerhoja.

*

Olin niin tolkuttoman väsynyt illalla, etten jaksanut yhtäkään kirjaani lukea.
Jostain kumman syystä minulle on tullut Dekolehti näytenumerona, en käsitä. Saan siitä näppylöitä, mutta kostoksi yhteiskunnalle luen silti.
Aina niissä on joku jättisuuri koti, minikokoinen perhe ja rajaton budjetti, jolla sitten tehdään jotain yltiöminimalistista perusuudisrakennuskorjausta. Että tässä on tämä meidän sadan neliön eteinen, vähän on vaikeaa saada kaikkia tämän yhden lapsen vaatteita tänne mahtumaan, mitäs keksittäisiin? No, tempaistaanpa tuosta tuollainen sisäänkäyntikomero ja parit päheät laatikostot (5000e/kpl), niin kyllä ratkeaa.
Tulisivat joskus katsomaan sellaisia ihan todellisia haasteita. (esim. meille) (ja meillä on nykyään ihan käsittämättömän paljon tilaa!) (olisivat tulleet sinne vanhaan paikkaan!)

Siitä myös saan näppylöitä, että kaikki on aina löydetty jostain roskalavalta tai kirppikseltä. Ihan oikeasti hei! Miten niillä ihmisillä on aikaa dyykata?
En epäile etteikö sitä tekisi kaikenmoisia jännittäviä löytöjä, mutta mistä ne kehivät ne rahat siihen megalomaaniseen remppaan, jos ne kaiken päivää vaan dyykkailevat? Minäkin haluan semmoisen työn, että ehdin tehdä kaikkea kivaa ja liksa juoksee vaan.
Tosin nyt aloin epäillä, että nuo roskalava-/kirppislöydöt ovatkin joku eufemismi semmoisille tavaroille, joita ne asukkaat eivät oikeasti omista, vaan somistaja on tuonut ne tullessaan että näyttäisi jännittävämmältä kuvissa.

Sitten ihmettelin sitä, että yhdet olivat ostaneet loftin ja laittaneet sen täyteen seiniä.
Eikö loftin idea ole seinättömyys?

Kaksi sisustusasiaa minua voisi kiehtoa: semmoisen muuttaminen asuttavaksi, joka ei ole asuttavaksi alunperin suunniteltu ja pienen tilan asuminen. Sellaisiin juttuihin aina välillä tuolla maailmalla törmää.
Vielä minä muutan johonkin mikroskooppisen pieneen lukaaliin, ei jää jälkikasvu kotinurkkiin pyörimään kun ei mahdu. (olen kohta perheen pienin! Onneksi vielä on Pikkusisko...)

4 kommenttia:

  1. Mä oon miettinyt ihan samaa et miten kaikkiin sisustusjuttuihin löytyy aina se insinööri-sairaanhoitajaperhe jotka on rakennuttaneet 800m2:n kivitalon merenrannalle Espooseen ja sistustaneet sen ihanalla kierrätyskamalla ja miljoonan markan komeroilla

    VastaaPoista
  2. Hihi, mulla on joskus toi sama sisustusangsti. Mä olen joskus kurkannut jätelavoille, mutta niissä on vain betoninmöhkäleitä ja kastunutta lasivillaa tms. kivaa.

    Meillä päin muuten seurakunta järjestää arkkiparkkeja, joihin voi viedä lapsen haluamakseen ajaksi ilmaiseksi. Toki ne ovat tiettyinä päivinä ja tiettyihin aikoihin (ja kaikki eivät tykkää, jos siihen mahdollisesti sisältyy pieni pätkä jotain kristillistä laulutuokiota tms.), mutta ihan loistava. Esikoinen kävi siellä ennen kuin aloitti tarhauransa.

    VastaaPoista
  3. Mua nauratti toi sun deko-kommentti ;)

    Deko-lehtien kodit ei useinkaan näytä kodeilta, vaan näyttelykappaleilta. Niistä jutuista tulee ihan jo lukijalle sellainen kliininen, epäkodikas olo (saati sitten että niissä asunnoissa pitäisi asua, no thanks). Kodin pitää näyttää kodilta!!

    VastaaPoista
  4. Yksis: toinen vaihtoehto on mainostoimiston viestintäpäällikkö - jonkun suuren liikeyrityksen tiedottaja. Ja jompi kumpi on suoraan alenevassa polvessa sukua jollekin suomalaiselle kuuluisalle muotoilijalle (a.aallolle yleensä)

    Tuula: juuei, en kyllä kurkistele jätelavoille minäkään.
    Kuulostaa kivalta ja järkevältä tuo arkkiparkki!

    Elisa: tuo on muuten totta, ne dekokodit ovat jotenkin liian huoliteltuja!

    VastaaPoista