työnpakoilijan tiistai

...ei eroa maanantaista mitenkään.
Teen jonkun pienen jutun ja huokailen. Skurffailen netissä. Huokailen. Vaihdan hankehakemuksessa yhden sanan paikkaa. Huokailen. Skurffailen. Huokailen. Vaihdan sen sanan kumminkin takaisin. Huokailen.
Jee.
Kyllä on kivaa ja hektistä.

*

Meinasin eilen illansuussa pitkästyä. Sitten meinasin lähteä lähiostoskeskukselle shoppailemaan.
Onneksi hraH:kin meinasi pitkästyä.
Lähdimme sitten yksissä tuumin tekemään lumihommat mamman pihalle: kävelimme sinne, lumihommailimme, kävelimme takaisin.
Vähintään kolminkertainen hyöty: en tuhlannut, liikuin ja mamman piha on lumeton.

*

Ikäkriisi heijastuu uniin: asun ihan lakkaamatta uusissa taloissa, toinen toistaan jännittävämmissä - eivätkös ne talot ole joku sielun peili unissa?
Viimeöisessä talossa oli paljon kaunista vaaleaa puuta ja ihania limenvihreitä yksityiskohtia. Ja kahvinkeittimiä, joka nurkassa. Varmaan seitsemäntoista. Joku kotibarista veivasi kahvia kaikilla niillä aparaateilla.

*
Ryhtiliike nyt!
Vaihdan ainakin kahden sanan paikkaa siinä kehvatsun hakemuksessa.

*
vähän myöhemmin.

Kaikenmoista mietiskelen tässä sanojen paikkoja vaihdellessani.
Minulla on kriisi (mikä yllätys!). Semmoinen, että tykkään aika pienistä laukuista ja kasseista. Mutta kun sitä tavaraa, sälää ja roipetta on ihan valtavan paljon.
Jos pakollisten kirjan, kukkaron, känän ja avainten lisäksi ottaa mukaan vielä vaikka juomapullon ja eväsrasian, niin kyllä tarvitsee aika ison laukun.
Ja se on kuulkaa kummallista, että kun menee pääkaupunkiin opiskelemaan, ja ottaa mukaan juuri nuo jutut, niin ne eivät meinaa millään mahtua tavalliseen kassiin, vaikka täällä kotona mahtuvat.
Pääkaupungissa on kaikki niin paljon isompaa varmaan.

En kyllä vielä ole tarvinnut juomapulloa.
Mutta varmaan kohta kun alkaa pyöräilykausi.
Silloin taas en tarvitse kirjaa. Kai.