perjantai - hurraat sille.

pidän syksystä, ainakin jonkin verran.
Talvestakin vähän.
Mutta voi hyvät hyttyset tämä ilmastonmuutos ei kyllä ole ollenkaan mukavaa. On ihan tyhmää kun pitää alkaa kääriytyä kotona fleekeen ja verskoihin, vanhoihin varpaisiin vetää ja sielu kaipaa lohtua vaikka on ihan hyvä olla.

Kummallinen tunne: päältä on hyvä ja mukava ja reipas ja iloinen ja kaikkea sellaista - elämä laulaa ja soi, kaikki on hyvin, paremminkin. Elämä on hienoa.
Ja kuitenkin jossain tuolla sielun ytimessä on sellainen ahdistavan muumilaaksomainen ikävä, yksinäisyys ja kaiho; vilu.
Kelpo hypokondrikkona alan tietysti näin talvikaudella tehdä väistämätöntä kuolemaa, jokainen nenänniiskaus on vähintään keuhkotauti taikka rutto ja suunnittelen heti, miten kamelianaismaisen heiveröisenä lojun divaanillani kärsimässä urhoollisesti. oooh!

Sanoin eilen hraH:lle että kaipaan lohtua, mitä tahansa punaista ja kanelista, vaikka glögiä. (en pidä glögistä, en pysty juomaan sitä ollenkaan!)
Join iltapalalla kaakaota.

Tiedän, että pitäisi liikkua ja ulkoilla.
Mutta ulkona on märkää kylmää ja pimeää.

*
Tässä viikossa on taas ollut hässäkkää.
Ensin oli rikki kissa, mutta se toivottavasti korjaantui.
Sitten kävi ilmi että on rikki lapsi; onneksi vain pikkaisen, ei pahasti.
Sitten teeskenteli tiskikone olevansa rikki, mutta ei ollutkaan.

Kyllä on ihmisen huijausta se.
Uusi hieno tiskikone rupesi jympittelemään. Me puhdistimme hellin kätösin kaikki mahdolliset nukka- ja rasvasuotimet ja tilasimme sitten huoltopojan sitä tutkimaan. Jympityksen syy olikin kuulemma joku koneen oma tarkistusohjelma, jonka kone itsenäisomatoimisesti ajaa läpi epäsäännöllisin väliajoin.
Mikseivät ole ohjelmoineet jotain tunnistetta semmoisesta asiasta ja laittaneet tiedotusta siitä käyttöohjekirjaan?
Ihan turhaan stressattiin, tiskattiin käsin ja sumplittiin huoltomies paikalle. Höh ja pöh.

*

Viikonloppuna luvassa suuri kreikkalainen fiasko.
Päätimme syödä herkullisia kreikkalaisia ruokia.

2 kommenttia:

  1. No mutta mitä ihmettä! Miten ei voi pitää glögistä =).

    VastaaPoista
  2. Roz: ihan helposti voi olla pitämättä. Ei vain pidä ;)

    VastaaPoista