bussimatkailun nurjempia puolia



- ihmiset jotka eivät tiedä että maksajat menevät oikealta ja korttilaiset vasemmalta.
- ihmiset jotka maksavat ja tukkivat korttilaisten reitin. Väistykää.
- ihmiset jotka pitävät reppua seistessään ruuhkabussissa käytävällä. Reppu pois. Ei ole kiva saada koulukirja-arsenaalista ohimoon.
- ihmiset jotka seisovat ihan ovensuussa ruuhkabussissa. Eivätkä siirry. Siirtykää. Menee nopeammin.
- ihmiset jotka eivät väisty vaikka ne eivät seisoisikaan ovensuussa. Siirtykää nyt.
- ihmiset jotka eivät siirry, vaikka niitä erikseen pyydetään siirtymään. Ihan totta, siirtykää. Eikö teitä ota päähän kun kaikki tönivät.
- ihmiset jotka eivät anna istumapaikkaa semmoisille jotka tarvitsevat. Ahteri ylös. Nyt heti.

- ihmiset jotka vievät kaksi kitisevää ja riehuvaa lasta yhden pysäkinvälin verran päiväkotiin. Olisiko voinut kävellä? Se bussin odottaminen kesti kauemmin kuin teidän kävelynne. Sitä paitsi, te viette neljä istumapaikkaa. Välillä viisi. Kun se toinen haluaa vaihtaa paikkaa koko ajan. Ja pitääkö siitä napin painamisesta joka aamu kinata. Ma ja ti painaa toinen, ke ja to se toinen ja pe saat painaa sinä, aikuinen. Niin.

- ihmiset jotka kuljettavat hyvin suuria matkalaukkuja ruuhkabusseissa keskikäytävällä seisten. Siirtäkää ne typerät matkalaukkunne siihen tyhjään vaunutilaan. Ja siirtykää myös itse siihen.

- ihmiset jotka istuvat vaunutilan käännettävillä penkeillä ruuhkabussissa. Kun se bussi tulee täyteen, niin nouskaa seisomaan. On ällön näköistä kun muiden ahterit viistävät teidän naamojanne.

- vaunujen käyttäjät jotka eivät tee tilaa muille vaunujen käyttäjille. Missä on teidän solidaarisuutenne. Tehkää tilaa. 

- hyvin pienet ihmiset, jotka välttämättä haluavat seistä ruuhkabusseissa, eivätkä pidä kiinni mistään. Sitten ne lentelevät pitkin ja poikin ja törmäilevät muihin. Isoine reppuineen. Ovensuussa. Pitäkää kiinni tangosta. Se kuljettaja jarruttaa kumminkin vasta valojen kohdalla. Ja ottakaa ne reput pois selästänne matkan ajaksi. Ihan totta. Ja istukaa jos on paikka.

- ihmiset jotka pyrkivät ikkunapaikalta pois sanomatta sanaakaan. Miten olisi: anteeksi, jään tässä pois.
- ihmiset jotka kuuntelevat tangomusiikkia rätisevällä soittopelillä ilman kuulokkeita ja pitävät jalkoja penkillä.
- miesihmiset jotka käyttävät vahvoja mausteisia hajusteita. Ette ole vetovoimaisempia. Olette luotaantyöntäviä.
- ihmiset jotka yrittävät lukea sinun kirjaasi sinun olkapääsi yli. Ottakaa omat kirjat.
- ihmiset jotka rykivät niin että luulet että sinulla on vetoketju auki tai koirankakkaa kengissä. Käyttäkää yskänpastilleja.

- ihmiset jotka pyrkivät pois ikkunapaikalta sanomatta sanaakaan ja alkavat huokailla ja hoputtaa kun käytäväpaikalla istuja ryhtyy keräilemään ostoskasseja (kolme) ja yrittää säilyttää paikan kirjassaan, kohdassa jossa juuri on selviämäisillään onko hovimestari syyllinen (on). Ihan totta, miten olisi: anteeksi, jään kohta pois. Lupaan etten pure jos uskaltaudut puhumaan minulle. Mutta saatan hyvinkin purra, jos siinä tohinassa kadotan paikan kirjassani.

- hyvin pienet ihmiset jotka ovat kotona ja soittavat mulla eioo mitäää-ään tekemistä -puhelun juuri silloin kun ikkunapaikan istuja on saanut päähänsä jäädä bussista pois ilman mitään ennakkovaroitusta ja siltä käytäväpaikalla istujalta, joka hyvää hyvyyttään vastaa puheluun, karkaa kaalinpää ostoskassista ja paikka kirjasta kun yrittää nousta kiireellä pois sen puhumattoman tieltä ja sitten se ei saa koskaan tietää onko hovimestari syyllinen, vaikka se luultavasti on, samalla kun se yrittää sanoa puhelimeen että mäoon ihan kohta kotona.

Ei sillä että mitään tämmöistä koskaan missään tapahtuisi.
Tuli vain mieleen.

4 kommenttia:

  1. Palautui elävästi mieleen ne ajat, kun vielä asuin Helsingissä ja kuljin työmatkat ratikalla/bussilla/metrolla tai niiden yhdistelmällä.
    Näillä nykyisillä huudeilla on sen verran huonommat bussiyhteydet, että mieluusti ajaa omalla autolla eikä edes pode huonoa omaatuntoa moisesta hiilijalanjäljen kasvattamisesta. Tosin voisin avautua kanssa-autoilijoiden hölmöilyistä...

    VastaaPoista
  2. Muistan matkustaneeni bussilla joskus vuonna 2006, ehkä. Pelottikin kovasti, että osaanko matkustaa sillä. Oli se vaikeaa! En osaa käyttää myöskään taksia, toivottavasti vältyn siltä mahdollisimman pitkään...

    VastaaPoista
  3. Roz: miten voi pelätä bussimatkailua? Tai niin no, minä puolestani pelkään auton kyydissä :)

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvin voi pelätä =): mitä sanon kuskille, pitääkö olla tasaraha, maksanko silloin kun nousen bussiin, annanko käteen rahat vai johonkin tiskille... osaanko jäädä pois oikeassa paikassa. Ja taksissa taas en tiedä myöskään, mitä sanon kuskille ja pitääkö mennä etu- vai takapenkille ja pitääkö jutella jotain, vai olla hiljaa. Vai ehkä neuvoa reittiä, heh. vaikeeta!

    VastaaPoista