Perjantai!

Lemmenloma! Hurraat sille!

Tuntuu siltä kuin olisin lähdössä ihan suureen maailmaan, enkä ollenkaan tylsästi halpabussimatkalle pääkaupunkiin.
Ihminen tarvitsee ankkuripisteitä, päiviä jolloin tietää että juuri tuossa kohdin henkäisen ja hönkäisen hetken, päästän irti kaikesta ylimääräisestä.

Nuorison mielestä - ne havahtuivat siihen onneksi vasta tänään - on ihan epää että me lähdemme lomalle kahdestaan. Mitenniin he eivät pääse mukaan? Miksi? Huutava vääryys.
Lupasin viedä kaikki halukkaat vielä ennen joulua shoppailemaan suurkaupunkiin.
Isoveli ilmoitti heti että ei kiitos, pelkästä ajatuksesta tulee päänsärky.
Isosisko, joka oli ensimmäisenä masinoimassa mielenosoitusta, totesi että ehkä hän kuitenkin säästää rahansa kesän tanssimatkalle.
Pikkusisko on aina valmis kaikkeen, erityisesti shoppailuun. Kuten aina. (siksipä häneltä ei edes kysytty, vaan asiasta puhuttiin hyvin hiljaa sillä aikaa kun hän oli pukeutumassa)
HraH ilmoitti että hän voisi mennä katsomaan yhtä hienoa pikkutakkia. Minä kysyin, että eikö sitä voi katsoa tällä reissulla, eikä lasten shoppailureissulla. Ei kuulemma voi. Tai siis voi, katsella kummallakin reissulla. Se on niin hieno. (miten lupaava alku lemmenlomalle, käymme jossain pikkutakkimekassa hönkäilemässä oo ja aa. jee.)

*
Hurraat myös toimivalle pesukoneelle!
Ihana epikriisi tuli pesukoneverstakselta. Kone pitänyt outoa ääntä. Make ja Pate noutavat koneen. Avattu ja poistettu vierasesine rummun ja kuoren välistä. Vastus pullistunut. Vaihdettu vastus. Make ja Pate palauttavat koneen.
Jotenkin sympaattista että pesukonekorjaajamies sanelee epikriisin toimiensa päätteeksi, ihan näen sen söötin pojan silmissäni valkeassa takissaan.
Pitäisiköhän minunkin ruveta sanelemaan epikriisejä?
Se kyllä olisi hohdokasta.

*