torstai 17. lokakuuta 2013

syystylsyys

olen muuttunut sanattomaksi ja saamattomaksi.
Nähkääs nyt on syksy.
Tällaisen ihmisen kuuluisi saada syksyllä ryömiä sänkyyn lämpimän peiton alle massu täynnä kuusenneulaisia tai jotain sentapaista. Vaativinta mitä kuuluu tehdä, on toisinaan kääntää kylkeä ja ehkä nousta epämääräisin väliajoin keittelemään kaakaota.
No, kaipa se tästä taas.

Paitsi että seisoskelimme eilen marketissa hyvän tovin kirkasvalolampun edessä. Voisiko se olla vastaus syystylsyyteen?
Päädyimme jättämään valon markettiin. Sekä hraH että minä, heikkopäiden sukukuntaa kun olemme, emme kumpikaan uskalla investoida mahdollisiin rajuihin päänsärkyihin edes sitä pientä rahasummaa, jonka kirkasvalolaite maksaisi.
Jopa siellä marketin kirkkaissa keinovaloissa se viiltelee silmiä, saati sitten meidän leppoisassa keittiössämme.
No, kaipa se tästä taas.

*
Pesukone on nielaissut jotain mitä sen ei olisi pitänyt nielaista.

Lauma on syyslomalla.
Kotona oli eilen metkan rento perjantaifiilis, jouduin oikein muistuttelemalla muistuttelemaan itseäni, että ihan kaikilla meistä ei ole lomaa.
Aamussa oli suloista joutilaisuutta, heräilin itsekseni, nautiskelin itsekkäästä hiljaisesta aamurauhastani.
Vaikka sitten jouduinkin laahautumaan kylmässä bussissa verstaalle.



3 kommenttia:

  1. Meillä on ollut kirkasvalolamppu säännöllisessä käytössä syksyisin vuosia. Juuri hajosi. Nyt tulee empiiristä tutkimusta siitä, että olen väsyneempi ilman sitä. Tosin voihan se olla vähän vaikeaa mitata, koska kirkasvalolampunkin kanssa olen ollut pohjattoman väsynyt. Olenkohan nyt sitten pohjattoman väsynyt + x yksikköä ilman sitä?

    VastaaPoista
  2. Kirkasvaloa! Paljon, sinne ja tänne!

    <3

    VastaaPoista
  3. rvaK: pelkään niin paljon infernaalisia päänsärkyjä, etten uskalla edes testata kirkasvaloa...

    Vintti: kiitos!

    VastaaPoista