keskiviikko 27. marraskuuta 2013

tohinatiistai

Pörräsin eilen kotinurkissa suunnilleen tunnin. Kehittelin ruokaa, istuin melkein rauhassa alas syömään, imaisin kyytipojaksi vielä kahvitkin ja lähdin tyttöjen kanssa talvijalkineostoksille.

Kiersimme kaupasta toiseen ja sovittelimme kenkiä oikeisiin ja vasempiin jalkoihin, vajaan tunnin verran. Kumpaisellekin jalalle ja tytölle löytyi talvikengät. Toinen lapsista loukkaantui, kun hän ei saanut enää muita vaatteita. Eikä edes kierrellä katselemassa niitä.

Nappasin bussin ja jatkoin tanssiryhmän vanhempainiltaan.
Stressaannuin varainhankinnasta. Ja siitä että minun pieni lapseni lähtee kauas maailmalle ihan yksin. Ja sitten vielä vähän lisää varainhankinnasta.

Palasin vanhoja jälkiä kaupoille etukäteiskatsastamaan joulujuhlavaatevalikoimaa lapsukaisilleni. Minulla on joku älytön visio siitä että me kaikki tyttöset olisimme yhteensointuvissa neuletunikoissa.
Sain ähkyn ja röhkän lasten juhlavaatetarjonnasta.
Tytöt olivat jo ilmaisseet ähkyvän ja röhkyvän mielipiteensä minun visiostani. He kannattivat pikemminkin sitä tarjolla olevaa valikoimaa.

Istuin bussissa ja olisin halunnut kuunnella yhtä podcastia, mutta siellä puhuikin joku kustaavilkuna tai joku muu vanha herra ikälopun poliitikon äänellä. Väärä ohjelma ihan kokonaan. Harmitti.

Tulin kotiin. HraH oli kadonnut. Mummin radio ei kuulemma suostunut sammumaan.

Kehittelin iltapalaa itselleni ja menin suihkuun ja hätistelin osaa nuorisosta nukkumaan.
Söin iltapalaa. HraH tuli ja meni taas.

Kaivelin esiin opiskelukamppeeni ja linnoittauduin sohvaan. Ja se oli päivän paras ja rauhallisin ja lämpimin hetki. Ainakin lämpimin, kunnes kompuutteri kävi niin hehkuvaksi, että oli pakko nostaa se pikkupöydälle höyryämään.




Tämä päivä on dc al fine. Paitsi että iltakokouksen suuntana on tällä kerralla verstas. Ja talvikenkien sijaan pitäisi vissiin etsiä niitä joulujuhlavaatteita. Kun kerran ne kengät löytyivät jo.

*

Lapset ovat lähdössä viikonlopuksi leirille. Ne kysyivät, mitä me aiomme tehdä sillä aikaa.
Ei aavistustakaan.
Ne ehdottivat että menkää Tampereelle telpsinaarioon katsomaan telpsiinejä.
Tai Fiskarsiin ostamaan isälle pikkutakkeja ja äidille saksia. Minä sanoin että se on kyllä vähän huolestuttava yhdistelmä.

1 kommentti:

  1. Sinne telpsinaarioon (ihana sana!) haettiin, ehkä haetaan vieläkin, telpsiinikouluttajaa. Harkitsin vakavasti pyrkimistä, sillä välillä ahdistun tästä nykyisestä työstä. Mutta sekin tökkäsi sitten pääsyvaatimuksiin, höh.
    Ei auta kuin jatkaa nykyistä näpyttelyä...

    VastaaPoista