Jos kaikki olisi mennyt niin kuin kuuluu, taivaalta olisi leijaillut höyhenenkeveitä pakkaslumihiutaleita, olisin kierrellyt tuntikausia iloisesti ja löytänyt kekseliäitä omatekoisenoloisia ja edukkaita lahjoja kassitolkulla, poskeni olisivat punoittaneet ostamisen ja tuhlaamisen riemua, olisin tursuillut ympärilleni hyvää kaupallista tahtoa ja sitten olisin mennyt höyryävän kuumalle glögille ja joulutortulle nyssäköineni.
No jaa.
Työläästi olen oppimaisillani sen, ettei elämäni ole semmoista kuin kuuluu, vaan aikalailla erimoisempaa.
Melkein satoi vettä. Ainakin oli suhmuista ja lumetonta. Punaiseen glögiin en kykene ensinkään, enkä oikein joulutorttuihinkaan. Ja suunnilleen kolme kauppaa on maksimi, sitten ei huvita enää.
Yhden kaupan kassalla jonottaessani kuuntelin nuorisoporukkaa (lisätkää ystävällisesti joka toiseksi sanaksi v/s-sana) "sit siellä tutkintovankeudessa ei pääse kertaakaan ulos tai ehkä kerran mä sain kerran joka päivä yhden röökin kun mä olin niin hyväkäytöksinen".
Katselin nuorta kaveria joka bussia odottaessaan räpelsi kauppakeskuksen koristeistutusten hötökiviä, keräsi niitä perunalastupurkkiin ja kaatoi takaisin istutuksen juurelle. Uudestaan ja uudestaan.
Juttelin bussissa hajamielisesti tuttavan äidin kanssa. Siitä miten ahdasta joulupöytään tulee. Miten lapset ovat kasvaneet.
Kotonurkissa odottivat kissanvessat siivoustaan ja keskenkasvuisella nuorisolla oli sata ja yksi asiaa selvitettävänään: kokeita allekirjoitettavaksi, tärkeitä asioita kerrottavaksi.
Joskus myöhään illalla sain kiinni siitä ajatuksentyngästä, joka koko rujon ostoskierrokseni ajan oli kolkutellut.
Sen on aikoinaan pilapiirtäjä, professori Kari Suomalainen kauniisti kuvittanut ja sanoittanut - toivottavasti en riko mitään hyviä tapoja kun lisään kuvan tänne.
 |
| Joulukatu eli Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä Kari Suomalainen 1954 |
Tänä aamuna työnsin pitkästä aikaa kuuntelusaparaatin taskuuni, räpläsin bussissa kanavaksi jouluradion ja hengitin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti