väsynyt tiistai

väy-väy-väsyttää.
Sorruin laskemaan: kolmetoista työaamua ennen joululomaa.

Aloin availla oman joulukalenterini luukkuja. Inhoan pelkkää ajatustakin jostain laajamittaisesta suursiivousurakasta, vaikka muistan kyllä kuinka ihanalta tuntui, kun äiti (<3) sen urakan päätteeksi levitteli raikkaat matot lattioille ja kodissa tuoksui joulupuhdas.

Minä teen varttisiivouksia, availen kalenterin luukkuja, se on tämmöiselle prokrastinoijalle paljon helpompaa.
Avasin heti alkuunsa kuusi luukkua: keittiön laatikot, nyt on roti ja järjestys siellä - meinasin kesken aamupuuronkeiton jäädä ihailemaan kauniita laatikoitani.
Yhdellä ihan helpolla venksautuksella sain ryönälaatikon hyötykäyttöön ja enemmän tilaa toiseen hyötylaatikkoon.
Enää kaapit. Sitten on keittiö hoidettu.

Paljon helpompaa näin kuin suursiivous kerralla koko kotiin, kyllä siinä lannistuu vahvahermoisempikin naisihminen, viattomista lapsista ja siipasta puhumattakaan.
Norsukin syödään pieni suupala kerrallaan.

*

Uusin harrastuneisuusopiskelu-urakkani - palatte epäilemättä halusta kuulla aiheesta - on verkkokeskusteluun osallistuminen.
Höh, minä en osaa. Miten siellä oikein kuuluu olla?

*

Tiedättekö mikä on tosissaan kummallista?
Täällä meidän kulmilla on alkanut uutena villityksenä bussikuskin kiittäminen kun jää pysäkillä pois. Samalla kun hyppää bussista ulos, pitää sieltä takaovelta huikata että giitööös.
Miksi kuuluu huutaa että giitööös, miksi ne eivät sano että kiitos, sitä en tiedä.
Se on yhä kasvava trendi.
Jotkut reippaammat yksilöt huutavat jopa että giitöös kyydistä tai jopa paljon kiitoksia kyydistä.
Minä jo kyynisenä ja väsyneenä odotan kauhulla sitä päivää kun joku saa päähänsä laulaa hoilottavalla sopraanolla että paaaljon giitöksiäää, paaljoon giitöksiää, hyyvästä kyydistä giitöksiiää....
Tasan en kiittele enkä yhdy lauluun ainakaan.