perjantai 7. maaliskuuta 2014

synttärisuksee


Yksi lapsukainen tuli suoraan koulusta - se oli sovittu. Etsittiin puhtaat käyttökelpoiset housut lapsukaiselle, koska pojat olivat ajaneet heidät mutalätäkköön tai jotain. Ei oikein selvinnyt mitä.
Etsittiin twisteri ja etsittiin ruutuliina lattiapiknikkiä varten. Ja kippoja tarjoiluille.
Siinä vaiheessa kun etsittiin jotakuta avustamaan perunankuorinnassa, ei näkynyt ketään. Paitsi suljettuja ovia.

Syötiin.
Siistittiin.
Valmistelin leipomusaikeet kauniisti keittiöön valmiiksi. Otin kolme kulhoa ja kolme vatkulaa ja kirjoitin omin pikkukätösin (jee, hyvä!) kolme reseptiä. En mitannut aineksia valmiiksi, kun ajattelin että kyllä kymmenvuotiaat osaavat lukea ja mitata ihan itse.

Loput lapset tulivat tipotellen.
Yksi jäi kokonaan puuttumaan. Pikkusisko soitti sille. Oli kuulemma unohtanut. (täysin perusteetta ja vainoharhaisesti epäilen, että jostain syystä tämä lapsi ei saa tulla meille lähiöön.)
Komensin lapsilauman leivontapuuhiin.

Kriisi: miten kuusi lasta jakautuu kolmeen ryhmään?

Kriisi: suklaamuffinseja vai vaaleita sokerikakkumuffinseja?

Kriisi: miten rikotaan kananmunat. Vain yksi levisi pitkin pöytää. Sanoin että ei haittaa, leipomisessa tulee aina vähän sotkua.

Kriisi: miten mitataan jauhot.

Kriisi: siis ihan oikeasti, miten mitataan jauhot.

Kriisi: miten vatkataan vatkulalla.

Kriisi: siis mitä, täytyykö meidän ihan oikeasti vatkata käsin.

Kriisi: miten mitataan jauhot.

Yksi lapsista upottaa molemmat kätensä jauho-kaakaojauheseokseen ja pöllyttää.
Kaikki kuusi kysyvät että kai me sitten saadaan nuolla kulhot.



Kriisi: miten yhdistetään jauhot munasokeriseokseen.

Kriisi: yhdet eivät olleet vatkanneet, tuli vähän tymäkkä taikina.

Kriisi: miten annostellaan taikina vuokiin.

Kriisi: siis ihan totta, miten tätä taikinaa annostellaan.

Kai me sitten saadaan nuolla vatkaimet. Niihin jää enemmän taikinaa.

Kriisi: miten tätä taikinaa annostellaan.

Sanoin että nyt saatte syödä loput taikinat. Yksi sanoi että minä teen niinkuin vaahteranmäen eemeli. Minä sanoin että et varmana niin, että kyllä en lähde ensiapuun ja soita sun äidille että lapsi juuttui taikinakulhoon niinkuin eemeli.

Sitten ne katosivat ihastelemaan pierumassaa.



Paistoin muffinsit ja järjestin koristeluhommelit kuntoon.

Komensin ne koristelemaan, ne olivat jumiutuneet totaalisesti pieruteemaan. PK-huumori toimii näköjään aina ja kaikkialla.


Suljin silmäni siinä kohden kun joku ryysti koristetahnaa suoraan tuubista. Mutta älähdin kauhistunees-ärtyisästi siinä kohden kun yksi lusikoi ällöä vaaleanpunaista tomusokeritahmaa purkista lusikalla ja lykkäsi sen jälkeen samalla lusikalla samaa tahnaa muffinsin päälle.






Ne koristelivat enemmän kuin jaksoivat syödä ja kerivät kierroksia. Yksi oli menossa kisun perässä hiekkalaatikolle. Yksi vaelteli keittiöön etsimään lisää syötävää.

Tunnin ja vartin jälkeen sanoin että vaatteet päälle. Että mennään ulos kun meidän alaovi on lukossa ja monia tullaan hakemaan.
Lähiölapset vetosivat että kun heitä ei haeta, niin he eivät myöskään lähde.
Minä sanoin että kyllä varmana niin lähdette, nämä juhlat on nyt juhlittu.

Lykkäsin jokaiselle lapselle setin koristelemattomia muffinseja mukaan. Heittelin surutta pois ne kaikki kertaalleen nuollut kakkuset. Ja roudasin lapsilauman ulos.

*

Näillä äitityövuosilla rohkenen antaa seuraavanlaisia vinkkejä kotona vietettävien lastenkutsujen järjestelyihin:

Yleisiä ohjeita
- 1,5 h. max. Elleivät lasten vanhemmat /kohtalaista laumaa muita aikuisia ole paikalla.
- ohjattua ohjelmaa, puolesta tunnista kolmeen varttiin.
- jos mahdollista niin ulkona, ainakin osa

Tarjoiluista
-vähemmän on enemmän. Ihan oikeasti. Kuudelle pikkulapselle riittää tosi pieni määrä. Uskokaa pois. Meillä oli koko laumalle tarjoilla kolme pientä sipsipussia ja kaksi pientä karkkipussia, kaksi pientä keksipakettia ja sen lisäksi yksi pillimehu naiseen. Lisäksi tulivat muffinsit ja taikinat. Tarjottavat pieniin kippoihin. Ennemmin monta lajiketta ja kutakin tosi vähän. Tarvittaessa voi täydentää hyvin huomaamattomasti. Tämän läksyn oppiminen on kestänyt kauan, mutta vähemmän on enemmän.

Aina toimivat leikit (testattu useammin kuin kerran!)
- valkoisen paperipöytäliinan koristelu niin että oma istumapaikka löytyy
- kynä pulloon
- aasinhäntä
- istu ilmapallolle (jos uskallat)
- minikeilaus (esim. petshoppien keilaaminen tennispallolla)
- ulkona: saippuakuplat, asfalttiliidut

Työlästä mutta hauskaa puuhaa
- leipominen: sotkuista mutta produktiivista, kuluu aikaa, ei tarvitse murehtia tarjoiluista. Joku askartelu varmaan ajaa saman asian.


Lapset pystyvät itse järjestämään: lahjashow, konsolipelit, elokuvat.

Meillä suurimmat sukseet
- inkkarisynttärit metsässä /metsäsynttärit (viltti, korillinen sapuskaa, saippuakuplia, asvalttiliidut)
- joulukekkerit: pipareiden paistaminen ja koristelu, leikit poroteemalla (parkkeeraa poro, poronhäntä jne)









5 kommenttia:

  1. Mut hei, kaikki on HENGISSÄ, jopa äiti!! Kaikki hyvin siis.

    VastaaPoista
  2. :)!

    (luullakseni ne ovat hengissä...toivottavasti)

    VastaaPoista
  3. Henkäise helpotuksesta - rasti hoidettu!

    VastaaPoista
  4. Ja ne on siis tyttöjä? Selvästikään ei sun lapsia sun huippukokkikeittiöstä.

    Mut nyt se on ohi!!!!!

    Mulla edessä huomenna...

    VastaaPoista
  5. rvaK: ohi on. TJ 0, toivottavasti.

    P: mun hlökohtaisen kokemuksen (vajavaista luonnollisesti) pikkukimulit ovat satamäärin rasittavampia juhlijoita kuin pojat. PK/T-huumori kukkii, kierroksia kerätään turboteholla ja kaikki silataan hermojariipivällä sirpityksellä.

    Täytyykö mun taas olla tieteellinen? Tyttöjuhlijoilta menee yleensä noin kolme minuuttia kun joku sanoo PK/T-sanan. Poikaporukalla voi mennä melkein tunti. Pojat sanoo että "mun perse on puutunut" ja ne lopettavat kun niille sanoo, että nyt asiallista kieltä.
    Tytöistä joku sanoo "tissit" ja koko lauma alkaa hihittää. Eikä siitä tule loppua vaikka kuinka liihottaisi oviaukossa tuomionenkelinä.

    No jaa, nyt liikuttiin aika tarkkaan vaan tuolla P/P-vyöhykkeellä, sen riivatun pierumassan takia. (GRRRR!)

    VastaaPoista