voisin olla superäiti (mutta en oo)

Tämän päivän agendalla

vähän töitä (UPM on lomalla)
paljon opiskelua (se kehvatsun tutkimustyö vie aikaa paljon enemmän kuin olin ajatellut)
Pikkusiskon kaverisynttärit (vihdoinkin, vain kaksi kuukautta myöhässä)

Kysyin Pikkusiskolta, pitääkö järjestää jotain ohjelmaa. No ei kuulemma.
Taitavat olla kutakuinkin viimeiset kaverisynttärit laatuaan, huonompi homma sinänsä: hidas ihminen kun olen, alan vasta nyt lämmetä aiheelle.
Muistan että oma äiti järjesti aina aivan vallattoman kivoja kutsuja. Varsinkin kun täytin kymmenen, ne olivat jotenkin ihan superkutsut: aiheena oli televisio (olisikohan maikkari noihin nurkkiin avannut oman kanavapaikkansa?) ja kaikki ohjelma liittyi jotenkin televisioon. Että saatiin herkkua piti sanoa "fazer kun haluatte hyvää".

Kauhea stressi ja ahd. kun itse en ole ollenkaan niin taitava kutsujenjärjestelijä ja sitä paitsi se on jotenkin kauhean työlästä ja vaivalloista muutenkin. Ja joka kerta herään koko juttuun ihan liian myöhään että voisin ruveta nikkaroimaan (hah!) ja maalaamaan jotain suureellisia kulisseja tai metsästämään mitälie eläviä boakäärmeitä pöydän koristeiksi tai jotain.

Kyllä niin en halua että puolentusinaa pikkukimulia vaeltelee ympäriinsä hihittelemässä tai vaihtoehtosesti tuijottavat jotain fläpää ja pelaavat aivottomia pelejä koko ajan, jotain ohjelmallista täytyy olla. (juujuu, olen piinallisen nipo ja pedakoomillinen) Ajattelin että jos vaikka leivomme muffinseja: käyn hakemassa kaupasta vielä toisen vispilän - vatkatkoot taikinan aivan käsipelillä, siinä tulee jokaiselle tekemistä, sitten haen niitä tosiällöjä valmiita tomusokerikuorrutteita. Siinä on ohjelmistoa jo vaikka kuinka: ensin tehdään, sitten syödään.
Pikkusiskoa koko juttu vähän epäilyttää, jos joku ei kumminkaan pidä leipomisesta. Vaikka hän kyllä pitää, ja iida ja sofia ja maija ja ella, mutta jos joku ei kuitenkaan pidä. Minä sanoin että se on jo enemmistö ja nämä ovat sinun kutsusi.

Jos olisin superäiti, olisin tietysti keksinyt tämän jutun jo yli kuukausi sitten. Olisin ommellut omin pikkukätösin rimpsuiset essut kaikille typyköille (ne essut saisi tietysti mukaan lahjapussissa!) ja meillä olisi jauhoja joka puolella ja muffinsiteline ja kolme muffinsipeltiä ja omatekoisia hileitä, kakunkoristelutusseja ja seitsemäntoista erisävyistä kuorrutetta. Ja jokainen saisi ainakin monta kaunista muffinsia kotiin vietäväksi kauniissa paperipussissa.
Siinä ohessa tekaisisimme myös pikkuleipiä innoittuneesti laulellen.
Mutta kunenole.
Kriizin paikka, ihan selvästi.

No, pääsemmepä ainakin suoraan ongelman ytimeen: voisin olla superäiti. Mutta kun se pahuksen sankariviitta on aina vaan pyykkikorin pohjimmaisena ja rytyssäkin vielä.
Että himppasen verran ennakkosuunnittelua kehiin, kiitos.