torstai 20. maaliskuuta 2014

yökensyö palasi takaisin?

eilen meinasi iskeä lamaannus, varmaan monestakin syystä, mutta enimmäkseen ihan noin vain yleisestä elämänhallinnallisesta tilanteesta.
Keskiviiko on jotenkin ihan hallitsematon päivä: se on kauppapäivä, mikä merkitsee sitä, että kaappi on tyhjä. Ja jos nyt ei aivan tyhjä, niin kuitenkin sen verran tyhjä että ruuanlaitto on lievästi sanottuna haasteellista.
Onnistuin kaapiston kätköistä raapimaan kasaan kasvissosekeiton ja kinkkupiirakan ja olin niin tyytyväinen itseeni.
Ei olisi kannattanut, yöensyö. (keitto oli vääränväristä, ei ollut linssejä eikä kinkkua, kinkkupiirakka oli epäilyttävää koska siinä oli kerma-maitoseos päällä... *huokaus*)

Sitten päätin olla pedagoginen ja fiksu kun olin jostain kasvatusopuksesta lukenut että lapset lopettavat yökensyömisen kun ne ottaa mukaan ruokalistasuunnitteluun. Kysyin että mitäs me ensi viikolla sitten syödään, että mikäs ruoka maistuisi lähiaikoina.
mutakakku
nutellapizza
muffinsit
Minä sanoin että ei käy, pitää olla ruokaa.
Ainoa asia, josta ne pääsivät yhteisymmärrykseen olivat neliönmuotoiset kalapuikot. Mutta jo kalan värin kohdalla tuli yökensyö taas kehiin.

Kauppa- ja ruokalista kuluvaksi ja ensi viikoksi:
to - ?
pe - tortillat (pistin roskaruokapäivän jäähylle)
la - ?
su - pizzapäivä
ma - neliönmuotoiset kalapuikot
ti - ?
ke - ?

Ostin kaupasta kaikennäköistä ja toivon että siitä tulee jotain syömäkelpoista. Enkä enää ikinä kysy keneltäkään että mitä syötäisiin.
Siitäs saavat, hah!

*
Hyvää eilisessä oli julkisen terveydenhuollon palvelu, sain niin ystävällistä ja tehokasta neuvontaa ja apua sekä sairaalalta että apteekista, että olin ihan jee. Paitsi että ei ole yhtään jee! se että ylipäätään täytyy olla terveydenhuollon kanssa tekemisissä. Mutta hyvä kuitenkin noin ylipäätään.

Sanoin apteekkisedälle, että hän on kerran ennenkin meitä yhtä hienosti ja hyvin auttanut. Hän väitti muistavansa.
Se oli kiltisti sanottu, koska siitä on aikaa jo kymmenen vuotta. Ei se sitä voi millään muistaa. Mutta minä en ikinä unohda sitä.
Pikkusisko oli kymmenen vuotta sitten juuri päässyt tai ehkä vasta pääsemäisillään kotiin sairaalasta, ja hänelle piti hakea kaikenmoista keskostelutarviketta, kaikenmaailman tuki- ja lisäravinteita ja vitamiineja, kalliita semmoisia. Kun menin apteekkiin, se setä latoi niitä tarvikkeita tiskiin ja sanoi sitten että "sanonko hinnan heti vai haluatko ensin istua".
Semmoisesta myötäelämisestä minä pidän. Enkä ikinä unohda.

*



3 kommenttia:

  1. IHANA apteekkisetä. Ihan huikea :) Pysti tuollaiselle!(mikä se lasku oli?)

    Yökensyöt on rasittavia. Mä välillä annan lasten päättää ruokia minimoidakseni yökit. Välillä se vaatii khta ruokaa illaksi, joka ei ole pedagogista vaan marinan karttelua, joka opettaa lapset lellityiksi kammotuksiksi)

    Tänään riisipuuroa, huomenna pieniä kanankoipia. Eilen Tikkamasalaa, alkuviikosta kalapuikkoja ja mäkkiruokaa. Hurjan tasapainoista :)

    VastaaPoista
  2. No, sä sen tiedätkin että mä oon aika monta kertaa ehtinyt heittämään vesilintua näillä syömiseen liittyvillä pedagogisilla lausahduksilla; "Lapset syö kun ne osallistuu ruuanlaittoon/ateriasuunnitteluun" "lapset syö kun ne on saaneet maistaa riittävän monta kertaa" - lukema on sanojasta riippuen vaihdellut kymmenestä kolmeenkymmeneen... "Lapset syö kyllä kun niillä on riittävän kova nälkä, samaa arkiruokaa vaan kaikille" - ja hevonkakat ne mitään syö...

    Voimia siis yökensyön kanssa painimiseen. Mä oon edelleen ruvella meidän vuosista kyseisen kaverin kanssa.

    VastaaPoista
  3. P: se on ihana apteekkisetä! Emmä enää muista, mikä se summa oli, mutta tili tyhjeni.

    Yksis: juu, just noin!
    Ne joko syö tai ei syö, ei siinä ole mitään logiikkaa...

    VastaaPoista