keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

joka puolella

autuaan unohtavainen on ihmisen mieli.
Pieni kummipoika 4-vee oli siskonsa kanssa meillä eilen hoitokylässä. Se uskalsi tulla, en ole enää pelottava (paitsi vähän, sanoivat omat lapseni, kun sä aina muriset ja uhkaat järsiä meitä jalasta).
Kyllä olen autuaasti unohtanut miten tilaavieviä nuo pienet ihmiset ovat.
Niiden leikit ja jutut tunkeutuvat ihmismielen ja kodon jokaiseen sopukkaan, ja silloinkin kun ne leikkivät kaikessa rauhassa ne leikit ovat joka puolella.

Se leikki Isoveljen huoneessa Isoveljen merirosvolaivalla määkin olen ollut laivalla mikä meni kolmeksi kappaleeksi räks
Se keinui vaikka kuinka kauan pihan vauvakeinussa me ostettiin kummisedälle lahja nakkikioskilta ja määoon silittäny sutta ja sen pentua ja jos mun housut putoo niin laitatko sä kuvan isälle. Eikä mun housut kastu kun mulla on sortsit.
Se katseli Pikkusiskon jyrsijöitä sitmää lyön noita nyrkillä ja hei se haistoi mun kättä
Se leipoi pannukakkua mää syön ton koko pannarin ihan yksin onko se jo valmis se näyttää kilpikonnanpoikaselta ja tossa on iso kilpikonna
Se vatkasi kermavaahtoa sit me ollaan ihan kermavaahdossa ja meidät täytyy nuolla
Ja se tosiaan söi melkein koko pannarin melkein ihan yksin. Vähän isommat auttoivat.

Parasta vanhemmuudessa on se kun lapset kasvavat.
Vaikka sen hintana tuntuukin olevan äkillisesti esiinpurskahteleva esiteiniangst.
(Isoveli Pikkusiskolle ruokapöydässä: No mikä sulla nyt on? Onko meidän Nöpösellä esiteiniangst? Hei Nöpönen, älä viitti angstata!)

Olin lyhyen iltapäivän päätteeksi aivan näännyksissä.
En ole varmaan kahteen kuukauteen nukkunut ehjää yötä, paitsi viime yönä.

*

Tämä perusteella voidaan varmaan lyödä leima aikakauden päättymisen merkiksi: vauvakuume on so last season. Over. Passé. Ohi.

*
Ainiin, meinasi unohtua
Kappas kehvatsua, nehän syövät meidät vararikkoon (omistettu P:lle)

Uusia perunoita ja kaikkien vanhojen ruokien jämät.
Jälkkäriksi Jääretorttua (eilinen kääretorttu pakastimen kautta käytettynä: jäinen kääris on hyvää!)
Iltapalalla pannaria.


3 kommenttia:

  1. Kyllä olet niin kovin viisas nainen... kiitos taas tästäkin :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä niin totta taas puhuit. Niin elävä kirjoitus joka kylmiä väreitä toi. On se ehkä aika ihanaa et lapset kasvaa, sit kuitenkin. Ikuiset neljä veet olis aika raskaita.

    Ihanaa kun isoveli puhuu nöpösestä, hermostuko pikkanen?

    Kiitos ruokavinkeistä. Kyllä tästä kesän lopulla kirja aikaan saadaan.
    Meillä ei vaan ikinä oo mitään jämiä :(

    VastaaPoista
  3. kiitos naiset!

    P: ei nöpönen hermostu. Se on hänen ja Isoveljen välinen juttu (ja IV on tyttöjen suuri idoli, varsinkin Pikkusiskon). Minä en saa sanoa Nöpönen, enkä varsinkaan Nöpöstiina. Mutta saan sanoa Murmeli tai Tiiperi.

    -m-

    VastaaPoista