maanantai 16. kesäkuuta 2014

maanantai-aargh

grr.
Työsähköpostiin on tehty jokin käsittämätön päivitys. UPM sairauslomalla, atk-tuki jossain toisaalla, olen takunnut koko aamun niinkin yksinkertaisen asian kuin sähköpostin lähettämisen kanssa. Ja sen tosiasian kanssa, että jostain syystä ajastettu poissaoloviestini ei noudata ajastusta, vaan syytää itseään maailmalle lakkaamatta.
Aargh.

Sen lisäksi olen ilmeisesti allerginen jollekin tunnistamattomalle asialle: silmät kutiavat ja ovat turvoksissa.
Olen stressaantunut ja epäilen että työsähköpostista on kadonnut viestejä - ei voi ihminen olla poissa työpaikalta puolta viikkoa ja saada vajaat kaksikymmentä viestiä. Se vain ei ole mahdollista.
Aargh sillekin.

Ja sitten aargh sille, että sinä aikana kun olin seminaareilemassa pääkaupungissa, puhkesi nuorimmaiseen lapsukaiseeni äkilllinen ja yllättävä esiteiniangst kaikella voimallaan.
Nyt niitä on sitten kolmin kappalein, asteikolla maltillisesta voimalliseen. (äiti älä hössötästä mä karkaan kotoaan asti)
Aargh, aargh ja vielä kerran aargh.

Alle tunnin kotonaolon jälkeen olin riidellyt osapuilleen kaksikymmentä kertaa jokaisen lapsukaisen kanssa. Tai siltä se ainakin tuntui.
Siinä vaiheessa kun 3/3 mökötti huoneissaan kysyin hraH:lta että kenet valitset? Valitsin itse umpimähkään yhden ovista ja kun hraH yritti tulla sinne osingoille totesin, että minä valitsin tämän, nuo loput jäivät sinun lepyteltäviksesi. Onneksi niitä ei ole tämän enempää, onneksi!
Olisi naurattanut ellei olisi ottanut päähän niin vietävästi.

Miten ihmeessä on mahdollista, etten hallitse tyylikästä sisääntuloa /kotiinpaluuta? Tulemmepa mistä tahansa, yksin tai yhdessä, onnistun olemaan varsinainen epän ja riidankylväjä.
Ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei kukaan meistä halua koskaan lähteä mihinkään, kun kotiinpaluut ovat aina niin viheliäisiä.

Kolme työviikkoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti