keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

vinkkejä hellepäivän ratoksi

verstaalla on hiljaista. Päivän suurin urakka on lähettää yksi sähköposti: odotan inspiraatiota saapuvaksi, jee.
(aargh, niitä viestejä tuleekin kaksi! miten oikein selviydyn tästä kiireestä ja ruuhkasta?)

*

Jatkan ehtymättömien ja ah! niin loisteliaiden vinkkieni jakamista kun en parempaakaan keksi

Hellejuomavinkki
Cafe Frappé
2 rkl pikakahvijauhetta
1 rkl sokeria
1 dl kylmää vettä
Surrutetaan sauvasekoittimella surr.
Kaadetaan kauniiseen lasiin, lisätään hiukan vajaat 2 dl maitoa ja jääpaloja.

Toinen hellejuomavinkki
Neitseellinen sangria tai jotainvähänsinnepäin
1 osa mehua /mehujuomaa jossa osa rypälemehua (vaikka joku juissi tai mitä niitä nyt onkaan, esim. omena-rypäle)
1 osa sitruunalimua
Jääpaloja, vaikkapa semmoisia mehusta tehtyjä, esim. appelsiini-sitruuna-lime-jäät toimivat oikein hyvin.
Tätä kun tekee kauniiseen kannuun ja laittaa joukkoon lillimään appelsiini- /sitruuna- /limerenkaita, niin jopa on kaunista ja raikasta!
Tätä juotiin rippujuhlillamme litratolkulla, luulen että kymmen. Tai kaksitoista.
(ps. ne hedelmärenkaatkin voi pakastaa. On hauskaa!)
(siis tietysti ensin pakastetaan ja vasta sitten laitetaan kannuun. höh.)

*

Hellepäivän askarevinkki
Ei kannata leipoa, tulee hiki.
Kyllä ei ole ongelma. Olen lopettanut a) ruuanlaiton, b) leipomisen ja c) kaikenmoiset kotityöt noin ylipäätään.

*

Hellepäivän parisuhdevinkki
Leppoisa pyöräily esim. kirjastolle juomaan jääkahvia.

*

Hellepäivän lastenkasvatusvinkki
Leppoisa pyöräily lasta vastaan sieltä missä se on luuhannut.
Juteltiin kaikenlaista ja nähtiin kriisi, missä oli kaksi poliisiautoa, kaksi ambulanssia ja superrauhallisen omakotialueen koko naapurusto kadulla tuijottamassa.
Paikallisuutiset eivät kertoneet, mistä oli kyse.

*

ps. kriizi: kaupungin koululaitoksen supernäppärä wilmasysteemi on kadottanut yhden lapsistani.
Ei ole ensimmäinen kerta.
Neiti Wilma on taas sitä mieltä, että omistan liikaa lapsia.

ps2. tervetuloa uusi lukija!

4 kommenttia:

  1. Hauskoja vinkkejä! Ja minä taidan olla se uusi lukija, eilen löysin blogisi. Tervetuloa kurkkaamaan myös minun blogiani.

    http://taikasaappaat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos näistä. Lepominen ei ole minunkaan ongelmani, mutta ei ole mikään muukaan. En jaksa tehdä missään mitään. MÄ voisin vain lukea sängyssä kaiket illat.

    VastaaPoista
  3. Hyvät vinkit.

    Mulla on vastavinkit, kuinka et havaitse hellettä:

    1. Mene toimistolla tiloihin, joissa on vähän ihmisiä. Todella viileää. Piti vaihtaa caprit pitkiin housuihin.

    2. Huudata kotona ilmalämpöpumppua täysillä läpi vuorokauden. Viileää. Kiukku sähkölaskun suuruudesta tulee lämmittämään myös talvella. Sen voi ripustaa vaikka jääkaapin oveen.

    VastaaPoista