tiistai 12. elokuuta 2014

arkeen!

keskenkasvuiset toimitettu jälleen kurin ja järjestyksen ilmapiiriin - miniaalto sille!

Laskeskelin aamulla, että tarkkaan ajoitetusti olisin ehtinyt vilkuttamaan jokaiselle suloiselle pulluraposkelle kunkin oman koulun portilla - kolme lasta, kolme koulua; se vaatii pientä aikataulutusta, mutta on toteutettavissa.

Isosiskon ensimmäinen yläkoululaispäivä alkoi kahdeksalta. Hänelle lupasin että voin tulla nenäliinoin ja villahousuin varustautuneena hössöttämään koulun pihalle ja voin vaikka ulvoa suureen ääneen ja viikata suurieleisesti niitä villahousuja hänen reppuunsa. Ja ehkä mennä vielä vaikka supattelemaan luokanvalvojan kanssa että pidäthän huolta siitä ettei minun pikku kullannuppustani vain kiusata täällä, eikä ainakaan anneta liikaa läksyjä.

Sieltä olisin vilahtanut kiireemmän kaupalla vilkuttamaan Pikkusiskolle ja siitä suorin tein varmistamaan vielä Isoveljenkin koulutaipaleen sujuvan alun. Hänenkin ympärillään lupasin hössöttää oikein kunnolla ja pitää vaikka kädestä kiinni jos viimeinen peruskouluvuosi kovasti pelottaa.
Jostain omituisesta syystä kaksi vanhinta kielsi minua lähestymästä koulun pihaa millään tavoin.
Kummallista.

Pikkusisko puolestaan halusi välttämättä että hänet saatetaan kädestä pitäen koulun pihalle ja kaikkein mieluiten kahden vanhemman voimin. Isä voisi tuoda hänet bussilla ja minun sopisi - kiitos vain - tulla kahvitauolla vilkuttamaan hänelle, jos suinkin mahdollista ja jos vain ehdin. (no tokihan ehdin)
Kun tulin koulun pihalle, hraH seisoi kaikkien hössöttävien ekaluokkalaisvanhempien keskellä yksin ja ylväänä kuin majakka autiosaarella. Pikkusisko oli jo aikoja sitten kadonnut kimittävien ja kirkuvien pikkutyttöjen parveen ja hyvin nopeasti havaitsimme, että olimme taatusti ainoat neljäsluokkalaisvanhemmat koko koulun pihalla.
Mutta näin, saatoimme siis nuorimmaisen oikein kaksin käsin kouluun.

Lievää omistautumisen puutetta oli toimissani kuitenkin tässä koulutaipaleen alussa.
Yhtään valokuvaa en ottanut, enkä varsinkaan tehnyt niin kuin ne vanhemmat joiden perässä kuljin Pikkusiskon koulunpihaan.
Toinen oli varustautunut järjestelmäkameralla ja toinen videokameralla ja yksissä tuumin he ikuistivat totisena kulkevan pikkutytön koulutaipaleen alun. Luulen että se videokameroitsija haastatteli ekaluokkalaista siinä kävellessä.

Kyllä heti välittömästi tunsin olevani epäkelpo vanhempi.
Yhtään ei ole todistusaineistoa siitä että lapsi on kouluun laahattu.
En tiedä edes, menivätkö ne kaikki kouluihinsa.


5 kommenttia:

  1. Mä saattelin omani eilen, kutosluokkalainen meni ominensa, mutta kakkoselle ja neloselle menijät vietiin ja kädestä pitäen luovutettiin opeille (tarvittiin kaksi aikuista, koira ja rääpäle vaunuissaan... aika karavaani). Puolustukseksi todettakoon, että koulu sentään oli tenaville uusi.

    VastaaPoista
  2. Hehee, Minä sain saattaa kolkin ja viikin koulun portille asti, mutten enää jäädä pihaan hengailemaan. Minäkin näin näitä videoivia ja valokuvaavia vanhempia paljonkin. Yhden kuvan kuvasin kotipihalla (ja sekin oli vain blogia varten....)

    VastaaPoista
  3. :-D

    Mä olen yksi niistä hössöttäjistä. Aloitin valokuvaaminen aamulla kotona. Jatkoin pihalla kuin myös matkan varrella. Koulun pihalla vielä vimpat. Mutta itkemään en ruvennut. Pidän sitä SUURENA saavutuksena! Ottaen erityisesti huomioon sen, että siinä joukossa oli se yksi koulutiensä aloittava...

    VastaaPoista
  4. Meillä homma on varmastikin hoidettu diskreetisti, mies vei pojat. Itse olen työreissussa. Kumpikaan koululainen ei reagoinut siihen, kun sanoin, että äiti ei pääse viemään teitä kouluun vaan isi vie. Odotin kyyneleitä tai edes lueanväpätystä, sain vastaukseksi "aijaa" :)

    VastaaPoista
  5. Uusia kouluja ja tuoreita koululaisia pitääkin vähän hössöttää, ja äiti saakin olla pikkuisen liikuttunut...

    VastaaPoista