keskiviikko 27. elokuuta 2014

kissakuume

minua vaivaa kissakuume.
Luultavasti se on vähän mukavampi kuin myyräkuume ja ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin vauvakuume.

Aloin muistella ensimmäistä kisupoikaa Rasmusta.
Siinä vasta pöhkö eläin!
Se ei ollut järin ketterä, eikä muutenkaan kovin kissamainen. Se kurisi ja kurnutti ja marisi.
Se ei osannut kiivetä eikä hyppiä. Jos se istui pöydällä, ja joku naputti pöytää alapuolelta, se sekosi tyystin. Se ei kertakaikkiaan voinut käsittää sellaista itsekseen naksuvaa pöytää.
Mitä enemmän se pelkäsi, sitä hurjemmalta se näytti, ja sitä parempaan piiloon se survoi itsensä. Useimmat meillä käyneet ihmiset eivät koskaan nähneet sitä, mutta kerran se puolusti taloa: kun lähdin sairaalaan pelkäämään Pikkusiskon puolesta, parkkeerasi Rapsus itsensä keskelle kulkuväylää ja murisi lapsenvahdille.
Se rakasti viiliä ja erotti viilipurkin avauksen kaikista muista purkeista. Se varastoi kehräystään teemukeihin.
kuva kuvasta kauan sitten: Rössi ja vauva päivänokosilla

Leevi-kisu tuli Rasmukselle kaveriksi.
Se oli pitkään talouden kakkoskisu, viihtyi omissa oloissaan.
Kun talouteen tuli vauvoja, Leevi huumaantui maidon tuoksusta. Mutta vauvoja se inhosi. Ja lapsia. Vasta nyt, viimeisinä vuosinaan, siitä tuli lasten kaveri. Se rönötti Isosiskon sängyllä ja hurisi itsekseen.
Sillä oli pakkomielle lattianpintaa ylempänä oleviin asioihin (koulureppuihin, lattaille jääneisiin vaatteisiin, mihin tahansa mikä oli normaalia ympäristöä korkeammalla), villaisiin esineisiin ja vaaleanpunaiseen fleeceaamutakkiini - aamutakki oli Leevin emo.
Joka kerta kun lataan pesukonetta, ihmettelen missä Leevikisu on. Pesukone oli sen oma lulla.

Leevin mielestä kisunkin olisi pitänyt saada aamupalaa

Pikkukisu Viiru Viipula tuli puolestaan Leeville kaveriksi.
Leevi ja Rasmus olivat ylväitä rotunsa edustajia, maine cooneja, pikkukisu puolestaan on ihan tavallinen nurkantakaispentu.
Se on vähän arvaamaton ja ärhäkkä, se kehrää uskomattoman helposti ja käsittämättömän kovalla äänellä. Sen lempilelu on pehmeä pallo, joita se on varastoinut salaisiin pallojemmoihin ympäri taloutta.
Sen turkki menee takkuun, mutta sitä ei saa kammata. Sillä on tapana lirputtaa kieltään ääliömäisesti ulkona suustaan. Sillä on pakkomielle ihmisten hikisiin nahkakenkiin, erityisesti Isoveljen hikiset kengät ovat i-ha-ni-a.
Se erottaa viikonloput arjesta, sillä viikonloppuisin se tulee keittiöön ruuanlaiton aikana kerjäämään. Se syö kurkkua, porkkanaa ja vadelmajogurttia. Parasta ovat kuitenkin tuoreet herneet suoraan paloista. Se tunnistaa herneepalon avaamisen äänen.
Viirua kutsutaan pikkukisuksi, vaikka se on kaikkea muuta kuin pikku. Ei häviä koossaan coonille, ainakaan kovin paljoa.

Pikkukisu relaa

Nyt olen sitä mieltä että minun kuuluu saada kisu. Tyttö. Nuoriso on keksinyt sille jo nimenkin: Neitipesonen. (mikä muukaan voisi olla Viirun kaveri?)

Vielä keväällä uhosin, että jos meille joskus jokin kissa tulee, niin se myös menee sitä myöten kun ensimmäinen lapsukainen lähtee opiskelemaan. 
Nykyään en ole ihan varma.
Itse asiassa olen sitä mieltä että minun kuuluu saada kaksi kisua.
Rasmuksen värinen poika ja Neitipesonen.


5 kommenttia:

  1. No, mutta meiltä saat kaksi kisua vaikka heti. :D Eivät enää kovin pieniä eikä yhtään söpöjä, vaan äitini sanoin ilkeän näköisiä ja kamalan rumia otuksia. (Norjalaisia metsäkissoja, joten onhan niissä toki enemmän petoa kuin söpöä.) :D Juuri tästä syystä luulen, että kissoistaluopumisprosessini(kin) tulee olemaan kestoisa. :D (Eivät menne kuin kuumille kiville.)

    VastaaPoista
  2. Hyvin perusteltu, joten saat hommata kissan tai vaikka kaksikin. :)
    Jos minä ottaisin kissan, mitä ei koskaan tapahdu kun kisut pistävät meikäläisellä nahkan vähän syyhyämään, niin ottaisin ehdottomasti Ragdollin. Niissä on jotain vastustamatonta. :)

    VastaaPoista
  3. Ragdoll on hyvä vaihtoehto kyllä, ja norski myös - vähän väristä riippuen.

    Mutta ei siltikään ole coonin ylittänyttä, siinä vasta kissa!

    VastaaPoista
  4. Mä haluan kans kissan, mut en raavittua sohvaa, kynsittyä nojatuolia ja kissanhiekkaa ympäri talon. Painin tän ongelman kanssa päivittäin, siis että mistä saan kynsimättömän ja hiakattoman kissan...

    VastaaPoista
  5. Yksis: kiltit kisut eivät tietenkään kynsi sohvaa. *ei meidän kissa ainakaan...*
    Hiekkaan en vielä ole keksinyt ratkaisua. Luulin että keksin, löysin semmoisen ovelan ritilämaton, mutta kissankehvatsu oppi hyppäämään sen yli.

    VastaaPoista