kiva viikonloppu ja kiusallinen pollajukeboxi

viikonlopun paras hetki on se, kun perjantaina illansuussa napsauttaa herätyskellon offiin.
Silloin voi nostaa jalat pöydälle ja ajatella kaikkea sitä leppoisaa olemisen määrää, mikä edessä on.
Koko viikonloppu on yhtä turmeltumaton kuin tuore siniruutuvihko kouluvuoden alussa.

*

Yleisen lauantaisen aamusäätämisen lomassa pohdiskelin puoliääneen, millaisen irtioton ottaisin lauantaipäivääni ennen perheen yhteistä päivällistä: menisinkö kirjastoon vaiko museoon (mielessäni tietysti häivähteli joutilas kahvila).
Yhtäkkiä minulla olikin seuralainen.
Isosisko oli koulusta käynyt viikko-pari sitten museossa tutustumassa näyttelyyn, joka mitä ilmeisimmin häntä puhutteli, ja hän halusi välttämättä nähdä sen uudestaan (!!?) Lähdimme siis naisissa kirjaston kautta museoon.
Lapsukainen opasti minut läpi näyttelyn, esitteli yksityiskohdat ja tekniikat, kertoi töiden taustat ja pysäytti minut niiden töiden ääreen, jotka hänelle puhuivat.
Katsoimme hiljaa olemisen hauraita ääriviivoja ("tän voi kiertää, mutta ihan varovaisesti, tää on niin herkkä työ") ja kuuntelimme yhdessä, millaisia ääniä mielessämme syntyi kun katselimme lepäävää tyhjyyttä.
Olen kosketettu.

*

Sunnuntain päiväkävelyllä päädyimme hraH:n kanssa haaveilemaan Lontoon-matkasta. Arvelin, että Isosisko haluaisi harrypotter-landiaan, Pikkusisko shoppailemaan (se olisi mahtavaa seuraa Harrodsilla! Ja jossain herrainpukimossa), Isoveljen voisi vapauttaa British Museumiin. "Ja sotahistorian museoon", jatkoi HraH haaveilua.
Otimme asian puheeksi sunnuntaipizzalla.
Isosisko: "joo, mennään! Mä haluan sinne Harry Potter-maahan. Joo!"
Pikkusisko: "voiks siellä shoppailla? Saanko mä laittaa melkein kaikki vaatteet pois jos me mennään sinne shoppailemaan? Mulla on kuukausirahaa vielä ainakin xx, saako sillä mitään?"
Isoveli: "joo, British Museum! Muumiot!"
minä: "mitä mä sanoin!"
Isoveli: "eiks siellä oo joku sotahistorian museokin?"
hraH: "mitä mä sanoin!"
Näillä koordinaateilla nuoriso oli valmis vaihtamaan joululahjansa pois. HraH alkoi hikoilla.

*

Istuin sunnuntai-iltapäivällä kaikessa rauhassa lukemassa, kun yhtäkkiä kuupassani alkoi kirjaani resitoida ääneen professori Heiskanen.
Mikä ihmeen mielipuolia ihmistä oikein vaivaa, jos sen pollajukeboxi syytää kiivaalla tahdilla suomalaiskansallisia ikonistisia näyttelijöitä?
Sitä paitsi, Heiskanen on liian maaninen, haluan takaisin Veikko Sinisalon, sen ääni on paljon lempeämpi.

Onneksi rohvessoori nukkuu nyt, ei ole aamuvirkkua tyyppiä hän.
Ollaan ihan hiljaa ettei herää mokomaa maaninen lausuja.