torstai 6. marraskuuta 2014

milloin oikein opin?

ikinä koskaan kuuna kullanvalkeana ja milloinkaan ei saa päästää mieleensä semmoista ajatusta että kaikki on hyvin. Varsinkaan aamuisin.

Pari viikkoa sitten ajattelin aamulla että onpas kivaa ja mukavaa kun aamut sujuvat hyvin, ei myöhästellä ja tralla-laa.
Niinpä vaan se aamu alkoi tavalla joka päättyi a)melkein myöhästymiseen ja b)lasarettiin.

Tänään ajattelin että onpas mukavaa ja kivaa kun lapset ovat jo isoja, ei tule mitään kurahousupukeutumiskriisejä ja muuta ja trilla-laa.
Eikös vaan heti samoin tein iskenyt esivarhaismurkkuun raivoisa pipokriisi.
todella kätevästi voi välttyä rumalta ja mölöltä pipolta sillä, että piilottaa sen, eikä ehdi etsiä kun on kiire bussiin

Mitä opimme tästä?
Aamuisin ei saa ajatella liian positiivisesti.
Pitää ensin ajatella aamuäreästi ja sitten vain ihan pikkuriikkisen ja sillä tavalla huomaamattomasti positiivisuuksia.

*


päivän söpöysöveri


6 kommenttia:

  1. Tismalleen !! Aamulla ei saa olla positiivinen ja kiitollinen, että on selvinnyt yöstä hengissä, vaan vasta illalla, että selvittiin PÄIVÄSTÄ hengissä.

    VastaaPoista
  2. :)!
    On kyllä semmoisiakin päiviä, ettei oikein tiedä, missä välissä kannattaisi olla helpottunut.

    VastaaPoista
  3. Nollavaimo puhuu niin totta, kun pääset itse sänkyyn asti ja pystyt olemaan ajattelematta kaikkia hoitamattomia asioita, voit huokaista, että tästäkin päivästä selvittiin ;)

    Tosin kun meillä on yksi kurahousuikäinen ja kaksi alakoululaista, niin pitää tunnustaa, että se 10v on logistisesti aika iisi tapaus. Pahin on 7v, jolla on ihan kaikki hukassa ja hyvä kun muistaa ottaa reppunsa lähtiessää :D

    VastaaPoista
  4. Juu siis suotta suomalaisia haukutaan pessimisteiksi, me vaan ollaan ennalta varauduttu aina kaikkeen joka kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tapahtuu :O

    Ja rva Kepposelle, meidän 7v unohtaa melkein joka aamu reppunsa autoon (ja oven auki). Kun sitten perään huudetaan, niin hyvin usein palaa takaisin sulkemaan oven. Sitten joudutaan huutamaan vielä kerran perään, että sen reppus voisit kuitenkin kans ottaa eiks vaan.... *huoooh*

    VastaaPoista
  5. nollis ja rvaK: uskomattoman paljon tosiaan on niitä päiviä, jolloin kelpo äidin iltarukous kuuluu "kiitos nyt vaan tästäkin päivästä".

    rvaK: kumma juttu, ensimmäinen kymppivuotias oli logistisesti iisi tapaus, tämän viimeinen kymppivuotias on ihan mahdoton. Mitä oikein tapahtui?

    Kupla: ei vara venettä kaada, niinhän se on?

    VastaaPoista