maanantai 12. tammikuuta 2015

taloudellispohd.

Tunnustan: minua vaivaa hengen velttous.
Hengelläni on taipumus veltostua kaikenmoisen hyödyllisen edessä, ja sitten joudun keräilemään sen veltostuneen rippeitä ja vielä pitää kehitellä kaikenmoisia säpsyjä, uusia alkuja ja muita tekosyitä hengen elvyyttämiseksi ja yleiseksi kuriinpalautumiseksi.

Näin alkuvuodesta miten pitkään tätä voi käyttää tekosyynä on tietysti aivan loistavaa keräellä henkensä rippeitä ja luoda ryhdikkäitä uusia alkuja.
Päätin sitten pistää itseni myös taloudellisruotuun.
Jonkin lehden tilaajalahjana tuli taasen ihan perinteinen kalenteri jonka masinoituani ankarasti koko perheen yhteisen sähköisen kalenterin puolesta otin omaan henkilökohtaiseen käyttööni. Ihan vain siksi, että perheen yhteinen sähköinen kalenteri ei ota vastaan ja säilytä semmoisia merkintöjä kuin milloin kenelläkin on ollut pään- tai muuta särkyä, milloin on siivottu gerbaari tai muu eläinpahna vaihdettu ja minkä verran on talouskassasta hujahtanut mihinkin kohteeseen.
Velttohengen on hyvä pitää tämmöisestä dataa, koska velttous.

Tällä aikaikkunalla voin nyt iloksenne kertoa, että
gerbaari on siivottu viimeksi 3 vkoa sitten
kissanpahnat vaihdettu samoin 3 vkoa sitten
ja kissan pesennästä on kulunut puolitoista viikkoa.
Saapi olla hengeltään veltto vielä hetken näissä asioissa. Ihan voi vain lorvehtia.

Taloudellisessa sen sijaan ei ole laisinkaan tilaa minkäänmoiselle hengen velttoudelle. Kyllä ovat järkyttävää luettavaa taloudellismuistiinpanoni.
Kuluvassa vuodessa on ollut neljä (4!) päivää, jolloin en ole käyttänyt yhtään rahaa.
Järks.
Se on järks, koska mielestäni en käy kaupassa oikeastaan koskaan paitsi kerran viikossa tekemässä isot ostokset (maitoa, maitoa, maitoa ja jotain muuta).
Olen vain hiljaa mielessäni vain ihmetellyt ja kummastellut, mistä rööristä raha oikein valuu ulos ja kenen iloksi.
Nyt kun aloin tunnollisesti kirjata ylös myös kaikenmoiset pikkumenot: kirjaston varausmaksut, taskunpohjat johonkin keräykseen, välipalakortit, laskujen maksut, postikulut ja kaikkinaiset lasten pikkumenot, huomasin että kyllähän sitä tosiaan valuu ihan lakkaamatta mitä merkillisimpiin paikkoihin, pieninä huomaamattomina summina. Euro sinne kirjaston varausmaksu, euro tänne postimerkki ja euro tuonne "käy hakemassa itselles välipalabansku" onkin yhtäkkiä kolmen euron päivä, vaikka en ole vieraillut lähelläkään yhtäkään shoppailuparatiisia. Saati että olisin jotain mukavaa tahi metkaa ostanut itselleni palkitsemismielessä.

Minkäköhän näistä rööreistä vielä pystyisi tilkitsemään? Ja miten?

Ei muuten, mutta haaveissa siintelee kesäloma kaukana poissa, ja siellä kaukana poissa ei tietenkään tee mieli kitsastella.

Keskenkasvuiset ehdottivat, että syödään pelkkää puuroa.
Minä nokitin, että entäs jos vaihdetaan puuro velliksi, tulee vielä halvemmaksi.
Ne lupasivat hövelisti lopettaa syömisen kokonaan, "jos me sit päästään vielä kauemmas ja pidemmäks aikaa ja saadaan siellä vielä parempaa ruokaa"
Minä kysyin että voisivatko ne alkaa harrastaa myös kouluun kävelemistä, siinä olisi jo todellista säästöä, mutta siinä kohden niitä alkoi huimata pelkkä ajatus.
Kyllä ovat hengeltään velttoja nekin, ei mitään urheiluhenkeä. Ennen vanhaan hiihdettiin ruuatta joka paikkaan kesät talvet.

Ihan vain huvikseni laskin myös, mitä merkitsee se lapsilisäleikkaus, jonka olin jo ehtinyt melkein kokonaan unohtaa.
Se on yhden keskenkasvuisen ravitsemussuositusten mukainen määrä maitoa kuukauden ajan: puoli litraa maitoa päivässä on vähän reilu kymppi kuukaudessa.
Täytyy ruveta kai sitäkin lantraamaan jotenkin huomaamattomasti.
Siis maitoa, ei lapsilisää.

Tänään on ollut taloudellismielessä sikäli hyvä päivä, että vielä en ole ehtinyt tuhlata yhtään.
Jos jätän kirjaston varausmaksut velkasaldoon, voi olla että selviän loistokkaasti nollalinjalla koko päivän.
Jee sille.

*

Olemme alkaneet haaveilla kesälomamatkasta.
Nuorisossa pientä huolta herättää se, että aina kun olemme yrittäneet varata matkan Jonnekin, olemmekin päätyneet Jonnekin Ihan Toisaalle.
Nyt pitäisi päättää, mihin haluamme, että voimme yrittää varata matkan jonnekin toisaalle, että pääsisimme sinne minne oikeasti haluamme.
Olemme yksimielisiä ainoastaan merestä (Väli-), jonka liepeillä haluamme lomailla.

HraH haluaa Portugaliin.
Isoveli haluaa jonnekin missä on uima-allas ja kulttuurikohde, ei kuitenkaan Roomaan.
Isosisko haluaa Korfulle.
Pikkusisko haluaa jonnekin missä on uima-allas, ei mitään kulttuurikohteita mutta mieluusti kivoja kauppoja.
Minä haluan jonnekin, missä on aurinkoista, tarjolla hyvää ruokaa ja missä joku ystävällinen sielu pitää lasini täynnä mitä tahansa viileää juomaa.

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä lomakassan säästöön.

    Meillä se on jo säästettynä. Tänä vuonna tulee 20v miehen ja minun ensitreffeistä ja ajattelimme juhlia sitä matkustamalla Karibialle kahden tee-se-itse reissulle. Anoppi sairastui ja kahden viikon Karibian matka suli viikon Italian matkaksi. Ajattelin positiivisesti, että jääpähän rahaa yli. Anopin sairaus kroonistui ja mahdollisuus lomaan kahden suli kokonaan pois. Kahden hengen Karibian reissulla sai sitten viiden hengen pakettimatkan Kreikkaan. Mies ei suostunut minun budjettimatkaehdotuksiin. Ihanaahan se on päästä reissuun, mutta jotenkin kirvelee kuitenkin. Mies sanoi, että tehdään jotain spesiaalia, kun täytetään 50v (tuskin on hoitajaa), kun ollaan oltu 20v naimisissa (tuskin on hoitajaa), kun täytetään 60v (toimii).

    VastaaPoista
  2. Marika ikuinen inspiraation lähde. uskallankohan aloittaa tuon menojen laskennan. Hieman ahistaa. On eri asia ttietäää et rahaa menee, kuin TIETÄÄ et menee. Voi tulla moraalinen ongelma itseni kanssa.
    Hyvänä äitinä olet laskenut maidoissa tuon lapsilisäleikkauksen. Mä laskin et se on viinilaatikko :D

    Kepponen, toi on niin raskasta, et matkat lyhenee ja lopulta muuttuu pperhelomiksi. Vika sana on kirosana.

    NAuratti tuo tulevaisuus: ei saada hoitajaa. Sama vika meillä.
    Mies sai kutsun pekingiin kesällä, vaimon sais ottaa mukaan. Olin vaan et ei oo hoitajaa :D

    VastaaPoista
  3. RvaK: jos olis enempi aikaa, tarjoutuisin hoitajaks :)

    Siitä olen helpottunut, että tukiverkostot meillä olivat kunnossa ja käytettävissä silloin kun muksut olivat pienempiä. Nyt pystyy sentään tekemään jo pieniä irtiottoja (vaikka se kahden viikon Karibianloma onkin jossain hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa) - se helpottaa edes vähän arjessa puurtamista.

    Pinkki: kyllä mä muistin ton viinilaatikon, mut oon niin hyvä äiti, että juon vaan pullotettua viintä :)
    Ikävämpi homma tuo Peking - kun vaimolle ei oo hoitajaa :D

    Perheloma on ihan ok, mutta vaatiihan se jonkinmoista asennoitumista. Siihen perheeseen...
    Tiedän jo nyt että kesällä mulla on kolme viikkoa lomaa, josta toivottavasti kaksi ollaan jossain kaukana poissa. On kaivettava ilo irti silloin siitä (*huokaus*)

    VastaaPoista