maanantai 27. huhtikuuta 2015

kakkuangst

Nytpä jaan kanssanne tämän yltiörasittavan viikonlopun suurimman uupumuksen, väsymyksen ja jopa hetkittäin kohdistumattoman raivon suurimman syypään.
Se ei ole koneella vanuva teini, ei nenäkäs esiteini, ei viikonlopulle osunut työkeikka eikä edes aamuyöstä huuteleva kissa.
Ei suinkaan.
Se, mikä voi hauraan ihmismielen syöstä tyystin pois kaidalta uraltaan, on syntymäpäiväkakku. (grr)

Aloitetaanpa alusta.
HraHakkaraisen mamma halusi ilahduttaa minua jouluna keittiöaparaatilla suoraan hoppuhallin kuvastosta. Aparaatti oli lopuksissa joulun alla - arvatenkin muutama muukin mamma oli ilahduttanut jälkikasvuaan sillä - mutta kas! Aparaatti saapui sopivasti syntymäpäiväkseni.
Tästä ilouutisesta luonnollisesti lapsukaiseni nuo suloiset pikku pulluraposket kertoivat pulluraposket punoittaen vanhemmilleni ja siskolleni. Mikä puolestaan johti siihen, että jouduin viideltä suunnalta käyvän painostuksen kohteeksi: koska oikein käytät sitä kakkukonetta, kysyivät paitsi lapsukaiseni, nuo suloiset pikku pulluraposket, myös vanhempani, siskoni, hraH ja hraH:n mamma, ja toimiiko se?
Varmistaakseen aparaatin käyttöönoton, masinoivat vanhempani nuo suloiset pikku pulluraposket riemukkaat yhteissynttärikestit minulle ja siskolleni ja kakuttivat nakittivat minut kakkuvastaavaksi. (grr)


kakkuaparaatti, tuo viattomuuden perikuva

Perjantaina oli melkolailla työntäyteinen päivä. Esimies sanoi kymmeneltä, että lähde kotiin kun olet valmis, olet niin flunssainenkin. Kahdelta, jolloin työpäiväni virallisesti päättyy, olin vielä vähän vaiheessa. Lähdin kotiin kiroten työelämää ja melko täyteenahdettua viikonloppua. Olisin vain halunnut maata sohvassa lämpimän peiton alla. Kakkuangst osa1. 
Millainen kakku? Mitä siihen täytteeksi? Milloin ehdin leipoa? Missä sitä säilytän?
Arvatkaa paljonko tulee kakkureseptejä ihmeellisestä intterneetistä? Niinpä.

Lauantaina lähdin työkeikalle. Vaikka olisin mieluummin lönöttänyt kotona, siivonnut keittiönkaappeja, mennyt mamman luo pihatalkoisiin ja tyttöjen kanssa shoppailemaan kevätvaatteita. Mutta ei, työ kutsui.
Se kyllä oli oikeastaan ihan mukavaa, sain pyöräillä ja ulkoilla ja hoitelin siinä sivussa muutaman oman jutunkin. Takaraivossani jyskytti kuitenkin kakkupakko. Lakkaamatta. Kakkuangst osa2.
Onkopakkoleipoa jos ei yhtään huvita? Ja jos ei jaksa kun on ulkoillut koko päivän?

Tulin kotiin työkeikalta, ja jouduin jatkamaan hommia kotikoneella, vein tytöt kevätvaateshoppailemaan, otin päiväunet lämpimän peiton alla ja kaikkea sen semmoista. Ja muistin kakkupakon.

Aikani lauantai-iltaa prokrastinoituani vääntäydyin kakunkeittopuuhiin, sillä lailla kätevästi iltakahdeksan nurkissa. Keittelin kakkuseni ja jätin sen vetäytymään sunnuntaiaamuun.
Olin voitokkaana: epäkakkuangst! Olin keksinyt täytteet, ostanut koristeet ja suunnitellut aikataulun. Näin itseni jo kansallisen kakkukilpailun karvalakkisarjan voittajana. Jee. 

Nimittäin lauantai-iltana siinä yhdeksän nurkissa tuo herkulliselta tuoksuva kakku oli suhteellisen ystävällismielinen ja sopuisa

Mutta sunnuntaiaamuna, siinä kahdeksan nurkissa se alkoi oikutella.
Kakkuaparaatti - tuo viattomuuden perikuva -  oli liian iso. 
Tai käyttämäni vuoka oli liian pieni.
Kananmunia oli käytetty liian vähän.
Kakkuaparaatin veitsi ei toiminut veistellen.
Taikina oli liian mehevä ja murea ja mureneva.
Aikani aparaatin kanssa riehuttuani onnistuin siivuttamaan kakun kahteen kerrokseen joista toinen oli masentavan matala. 
Tein suunnittelemani täytteet valmiiksi ja leivoin uuden kakkupohjan. Samalla ohjeella ja munamäärällä, mutta eri työvälineillä, koska vatkainosat olivat tietysti tiskissä.
miten voi tulla kupla kakkuun?

Täysin käsittämättömästi pohja nro2 oli osin lähes palanut ja osin melkein raaka ja sisäpohjan sisäpuolelle muodostui kupla. Rakenteeltaan se oli hyvähkö mutta littana.
Täytteet jämähtivät kiinni astioihinsa. Kakku oli kiikkerä. 
Piti olla kolme kerrosta, tuli neljä.
Täytteet jäivät vajaaksi.
Hillot valuivat kakun kylkiä.


yritin tasoittaa kakun vaateriin
koko taloudessa ei ole mitään vaaterissa.
ei ainakaan kakku.

trallalaa, kuulettehan kuinka se hyräilee viattomasti ja näyttää petollisen kauniilta.
Varsinkin vaalea kerros. mmmm!

Kakkuun tuli liian monta kerrosta.
Se räjähti kun yritin täyttää sitä.
Se räjähti uudestaan kun yritin tunkea sen kakkukupuun. Täytteet, jotka eivät halunneet tulla ulos astioista, pyrkivät kuitenkin kiihkeästi ulos kakusta.
Kakkuaparaatti laukesi.
Kermat levisivät kassiin.


kermavaahto peittää lähes kaiken
ainakin tästä kuvakulmasta

räjähdyksen lopputulos: yksi kerros katosi kokonaan
Viidestä ihmisestä kolme ei saanut illalla unta. Epäilen että kakku on siihenkin syypää. Se aiheutti liiallista kiihtymystä keskenkasvuisissa. Ja itsessäni. Grr.

Tässä kevään mittaan tulossa vielä kolmet synttärit.
Grr.

5 kommenttia:

  1. En mä tiedä onko sulla tämä konsti jo käytössä, mutta aikani (20 vuotta) kakkupohjieni laadun heitellessä kuin suomen sää , mä löysin jostain neuvot joiden jälkeen kakku jokikinen kakku siis on onnistunut: käytä lämpimiä munia. Jos et ole satavarma onko ne vai ei, niin laita hetkeks vesihauteeseen. Toinen : vatkaa aparaattien hitaimmalla teholla. Kauan. Lykkyä!

    VastaaPoista
  2. Mutta kirjoittaa en osaa edelleenkään!

    VastaaPoista
  3. Anteeksi, että hihitän!
    (ja kyllä, laita munat ennen vatkaamista kuorineen lämpimään veteen, vatkaantuvat paremmin)

    VastaaPoista
  4. Joskus se vain vastustaa. Tuo leipominen ja samaa kakkua saa vääntää vuosikausia ja sitten kun ne kolme tehtyä laittaa pinoon, tulee yksi pienehkö kokonainen. ja toisella kertaa sillä samalla ohjeella kakku ei mahdu uuniin vaan tulee vastaan keittiön ovella. Ota niistä sit selvää... Mäkin olen leiponut pikkutytöstä lähtien ja edelleen kakut onnistuvat yllättämään.

    VastaaPoista
  5. :)
    kakuilla on ihan oma elämänsä, näköjään.

    VastaaPoista