perjantai 4. syyskuuta 2015

kanji - hirakana - katakana

Torstaina menimme koulupäivän jälkeen kirjastoon - pienen ihmisen toivomuksesta.
Jostain omituisesta syystä juuri tällä viikolla (tässä kuussa?) kirjastolla on meneillään Japani-teema: esille oli nostettu erilaisia kulttuuriopuksia ja vitriinissä oli kalligrafianäyttely.
Sain idean: voisikohan pieni ihminen opettaa meille kirjoittamista?
Kysyin häneltä: yes-yes-yes, I want to write you! 
Löysimme pakolliset muumit japaniksi, ja Mauri Kunnasta myös. Ne tuotiin tietysti kotiin.
Ja ison valokuvakirjan Tokiosta.

Tulimme kotiin, nuoriso söi välipalaa ja minä rupesin kokkailuhommiin.
Pieni ihminen tuli läksypöytään hyvin päättäväisenä vihkoineen ja kynineen ja sitten ei enää aikailtukaan: kokkailu jäi taka-alalle kun ryhdyimme selättämään kokonaista kieli- ja kulttuurimaailmaa.

Opin että on kanji - hirakana - katakana. (ja jotain o:lla alkavaa; muistin vielä yöllä, mutta en muista enää)
Vähän auttoivat muinaiset kielitieteen opinnot: päässäni vielä on sentään haikun verran jäänteitä kielistä, niiden rakenteista, eroista ja yhtäläisyyksistä.

pieni ihminen oli pahoillaan kun sivu on niin epäsiisti
lupasin että kirjoitamme vielä uudestaan kauniimmin

Innostuin ihan älyttömästi, soppa kiehui pohjaan ja omaa nuorisoa otti hattuun kun en joka hetki ollut tärppänä neuvomassa että 1+1 on tänäänkin 2, mutta minkäs sille mahtaa.
Kun innostuu, niin innostuu.
Tajusin vasta oppitunnin jälkeen että luultavasti emme ihan koko ajan puhuneet samaa kieltä: sanan, kirjaimen ja tavun konseptit kieliemme pohjalla ovat niin erilaiset. kiitos-kiitos-kiitos kaikista niistä yleisen kielitieteen tunneista, joille jaksoin raahautua ja joilla olin hereillä olisi sittenkin pitänyt lintsata vähemmän

Käsittämättömän järjettömän mieletöntä, millaiset siivet ihmiselle antaa into. 
Reilun vuoden vanhalla kielitaidolla pystyt selittämään kokonaisia rakenteita niinkin laajasta asiasta kuin kieli. *särk*
Onneksi on sanakirjoja, sanastoja ja ihmeellinen intternetti.

*
Nuoriso katseli kuvia Tokio-kirjasta ja myöhemmin tutkimme yhdessä Tokion metrokarttaa.

**
Sadepäivän takia olin eilen bussilla liikenteessä.
Tulin kotiin yhtä matkaa nuorison kanssa.
Pieni ihminen kaivoi aina välillä laukustaan elektronisen sanakirjansa ja katsoi sieltä jotain. Sitten köröttelimme pienen matkaa ja kohta pieni ihminen nosti esiin uuden keskustelunaiheen.
Huvitti.
Onnistuimme keskustelemaan koulutuksesta, verotuksesta ja sairaaloista sekä julkisesta liikenteestä.
Muistelin kesäisiä ämerikan vieraitamme heistä toinen oli kuitenkin aikuinen ja heidän/ hänen kanssaan käymiämme keskusteluja.
*särk-särk-särk*

ehdottomasti pisteet Nousevan Auringon Maahan.



Edit 2 tuntia myöhemmin

okurigana! okurigana! 
Muistinpas! 
se onpi sama kuin pääte,





3 kommenttia:

  1. Tuo teidän vaihtari on kyllä juttujesi perusteella ihastuttava.


    Japani on rakeenteeltaan kuin Suomi. Kolmea erilaista S-äännettä lukuunottamatta ääntäminenkin on melkein kuin suomen puhuisi. Sielläkin on sanoilla taivutusmuodot ja prepositiot puuttuu.

    Japaniksi lukeminen/kirjoittaminen on taas ihan ahterista.

    VastaaPoista
  2. RvaK: äärettömän mukava nuorukainen, tuntuu ottavan kaiken hyödyn irti vierailustaan. Kyselee ja on kiinnostunut ja osallistuva.

    Poikanen kertoi japanin kielestä suunnilleen sen verran, mitä joskus (kauan sitten) olen tiennytkin: päätteet ja taivuttamiset ja muut.

    Elisa: sympaattisesta ihmisestä on helppo kertoa sympaattisia asioita

    VastaaPoista