keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Opas Aina Nälkäisten ruokintaan

Eilen iltapäivällä bussissa:
Lapsi nro1: koska meillä on ruokaa, kuolen kohta nälkään. Kouluruoka oli outoa.

Tulimme kotiin:
Lapsi nro2, keittiössä voileipä kädessään: Koska me oikein syödään. Kauhee nälkä. Kouluruoka oli hir-vee-tä.

Laahauduin keittiöön: Lapsi nro3, ovella, kotiintullessaan: Milloin syödään, ihan hirvee nälkä. Kouluruoka oli tosi kummallista.

Eipä muuta kuin kohti kokkisotaa, vanha sotaratsuni hoi!

Ensin työn alle nakkisoppa ja kemianläksynarina: kaivelin jääkaapista kaksi valtavan suurta perunaa, kaksi jättiläisporkkanaa ja kaksi sipulia, muistini uumenista kaivelin huonolla menestyksellä kemiallisten reaktioyhtälöiden säännöstöä.
Kuorin ja kuutioin, sormillani laskin happia ja typpiä.
Kattilaan ja hulmautus vettä perään, kasvisliemikuution puolikas sekaan myös.
Ja soppa kiehumaan.

Nyt oli vuorossa matikanläksyangst.
Kaivelin toiset pari porkkanaa, pari sipulia ja pari valkosipulinkynttä. Toiseen kattilaan kuullottumaan curryn kanssa, perään reilu töräys tomaattisöösää putkilosta. Hulmautus vettä ja liemikuution rippeet sinne. Sekä aimo loiskautus kuivattuja punaisia linssejä.
Kemianopelle lupasin laittaa viestin, joka alkaa sanoilla täällä minun äitini hei, saako rakas pulluraposkeni vapautuksen kemiasta?

Enkunkoeahistuksen here is - there are  seuraksi otin esiin aamulla jemmaamani puuronrippeet: vajaat pari desiä kaurapuuroa. Sille kaveriksi kananmuna an egg, kermapurkin jämät, sekaan vielä puoli kourallista kaurahiutaleita, pari lusikallista ruisleseitä ja jauhoja sekä  ihan aavistus leivinjauhetta niin että söösästä tulee löysä taikinantapainen. Puolen kourallista juustoraastetta vielä sekaan ja kakkusiksi pellille, pelti uuniin.

Nakkipaketillinen palasiksi ja ensimmäiseen soppakattilaan.
Vielä eilisen lasagnen jämät uuniin leipäkakkusten seuraksi lämpiämään.

Lopuksi sekamehut ja mannaryynit kompukseen ja kiehumaan: soppapäivinä iltapalalla tarjoillaan puuroa. Tällä kertaa marja-sellaista; tunnetaan myös nimellä Ihan melko syömäkelpoinen marjapuuro.

Valmistelujen päälle parikymmentä minuuttia porinaa ja kurinaa ja keskenkasvuisia murehtimassa läksyjään tai muuten vain vaeltamassa heinäsirkkalauman tavoin keittiössä toistamassa ikiaikaista mantraansa koskasyödään.

Lasagnelaari tuli kaavittua puhtaaksi asti ja soppa-astiat vajuivat liki olemattomiin.
Nuorison kasvoille palasi väri ja läksytkin alkoivat taas sujua.



2 kommenttia:

  1. Luoja ku oot mun idoli! KOlme ruokaa yhdessä hujauksessa! Mikä se linssijuttu oli.
    Elikkäs kuule, meidän dokkari sisältää juuri tuota. Sä väkerrät ruokaa, mä tenttaan sua, joku kysyy milloin syödään ja sit mietitään mitä laitetaan päälle kun mennään baariin ja ohessa haastatellaan jotain charmanttia heppua!

    VastaaPoista
  2. Meillä yllättävän harvoin valitetaan kouluruuasta - tosin sitten kun valitetaan, se tehdään näyttävästi. Useammin nuo kaksi kehuvat kouluruokaa. Johtuisiko tämä sitten siitä, etten minä ole kovin hyvä kokki? Kouluruokakin maistuu hyvältä äidin kokkauksiin verrattuna. Joskin muistelen omilta kouluvuosiltani, etten minäkään valittanut kouluruuasta, päinvastoin. Minusta ne kumipotutkin menettelivät, kun kuori päälipinnan pois. Eikä tästä voi syyttää oman äitini ruuanlaittokykyä. Muori oli/on loistava kokki.

    VastaaPoista