maanantai

Karkasin eilen töistä vartin aikaisemmin.
Porhalsin kauppaan, tempaisin hyökkäysvaunun eteeni ja rullasin yli mummojen ja opiskelijahippien ja heittelin kärryyni listauksen verran sapuskaa.

Rymistin kassalle ja kiilasin taas yhden opiskelijahipin.
Survoin ostokset jättiläisostoskassiin ja laukkasin ylös rappusia, kiilasin pari mummoa ja ovensuussa jokusen teinin.
Ryntäsin bussiin ja jätin vastaamatta tekstiviestiin.

Rehasin jättiläisostoskassillisen muonaa kotiin.
Rappukäytävässä oli nuohooja ja ainakin kolme naapurinovea auki, sekä huolestunut naapurinsetä joka seilasi ovelta toiselle.
Menin sisälle ja palasin takaisin käytävään kysymään, onko nuohous meiltä jo valmis.
Kuulemma on.
Naapurinsetä selitti jotain naapurintädin asioita nuohoojalle.

ruoka- ja kauppalista
aika paljon perunaa ja suikaleita


Toinen kissa tuli vastaan silmät ymmyrkäisinä ja toista ei näkynyt missään.
HraH soitti.
En ehtinyt puhua.
Aloin etsiä toista kissaa. Sitä ei ollut missään.

Huutelin sitä.
Se kömpi sängyn alta esiin aivan muina kissoina yhtään ei pelottanut.
Rupesin kovalla kiireellä ruuanlaittotouhuihin.

Tuli tiskikoneenkorjaaja.
Kissat katosivat taas horisonttiin.
Ruoka jäi vaiheeseen. meidän keittiöön ei kertakaikkiaan mahdu ruuanlaittajaa jos tiskipöydän alla makaa normaalimittainen mies työkalusteineen.
Tiskikoneessa ei ollut mitään vikaa kun sille puhui ymmärtäväinen ihminen.

Koneenkorjaaja lähti, nuorisoa alkoi lappaa sisään.
Ruokaa oli liian vähän.
Tein hätäratkaisun ja lykkäsin uuniin pannarin.

Söimme.
Isoveli tutoroi tyttöjen matemaattis-tähtitieteelliset aineet jälkiruuakseen.
Pikkusisko seisoi käsillään kun Isoveli selitti kuinka tehtävä pitäisi ratkaista.

HraH soitti ja kysyi mimmoista tiskikonepuhdistusainetta herkkä kyökkipiikamme käyttää.
Konsultoin.

Lähdin ulkolenksalle.
Tulin kotiin.
Tiskikone hurisi puhdistusmyrkkypesua siivosti ja asiallisesti.
Menin suihkuun.
Muistin että olin ajatellut laittaa tiistain ruuan valmiiksi.
Tulin pois suihkusta ja laitoin ruuan uuniin.


ruuanlaitto kutsui kesken kaffepaussin, kirjanmerkki oli taas hukassa

Otin iltapalaa.
Kissa meni pannarin päälle makaamaan.


ei ollut ihan näin söpö näky pannarin päällä


ps. elintarviketurvallisuudesta huolestuneille: tietysti oli peitto eli kansi eli suoja pannarin päällä. 



4 kommenttia:

  1. Toinen kissoistamme protestoi kerran muuttunutta huonekalustusjärjestystä pissaamalla keittiön pöydällä olleeseen piirakkaan (muistaakseni rahka-). Ei ollut suojaa päällä.

    VastaaPoista
  2. Mukavan kuulonen päivä ja kauppalista kuin mulla!!
    Jotain muutakin piti sanoa mutta sinne se ajatus karkas, johkii. :)

    VastaaPoista
  3. Kissa meni pannarin päälle makaamaan :D Tuossa kohtaa repesin, sitä ennen sydän alkoi tykyttää kun luin mitä kaikkea oot ehtinyt illassa puuhata. Huh!

    VastaaPoista
  4. :D

    En kyllä ihmettele kissaa ollenkaan: se pannari oli suloisen lämpöinen, sen päällä oli ihanan pehmoinen leivontaliina ja se oli keskellä pöytää isossa lasagnevuoassa. Kaikki elementtejä (lämmin, reunat, keskellä tilaa), joita kelpo kissa ei vain voi vastustaa. Varsinkin kun se vielä lisäksi pöydälle kiipeäminen on kiellettyä.

    VastaaPoista