kokkaushaaste

Eilen jääkaappi oli kutakuinkin tyhjä ja mielikuvitus vielä tyhjempi, käteistä rahaa oli mukana 15€.
Päätin heittää itselleni haasteen ja tehdä testin: onnistunko keksimään mukavan ruuan, hankkimaan sen sillä viidellätoista eurolla ja saamaan sen syömäkelpoiseksi alle tunnissa siitä kun tule kotiovesta sisään.



Kirjolohta, kermaviiliä, perunoita.
Valmissalaatti.
Viinirypäleitä. Sitruuna ja limetti.
14,75€.

Kotona n. klo 15.10.

Lohelle pintaan limemehu ja kuoriraaste, suolaa ja mausteita. Uuniin.
Perunoista lohkoperunat; öljyä, mausteita. Uuniin.
Jääkaapissa oli vielä sipulia, pari nuhjuista porkkanaa, pieni pätkä kesäkurpitsaa ja paprikan jämät. Ne paloiksi, mausteita, öljyä, uuniin.
Kermaviiliin vähän sinappia, valkosipulijauhetta, mausteita. Kastikkeeksi kalalle ja perunoille.
Valmissalaatti kulhoon.
Jääkaapista löytyi pari ammoin keitettyä perunaa, ne paistinpannulle ja kaveriksi pari siivua pepperonemakkaraa. tosinälkäisten hätävara-pyttis
Viinirypäleet  ja työpöydälle unohtunut omena siivuiksi ja sievästi lautasille, jälkiruuaksi.

Pöytään n. klo 16.10.

Kukaan ei pöydästä noustuaan valittanut nälkää.
Sitruuna jäi käyttämättä.

*

Illansuussa teimme viikon ison kauppareissun.
Ruokaan menee ihan järjetön määrä omaisuutta. HraH:kin tuli kuikkimaan kassakuittia olkapään yli: mitä ihmettä me oikein ostimme.
Ihan tavallista vain.
Meillä on pöydässämme nykyään neljä aikuisenkokoista syöjää, kai sen täytyy näkyä muuallakin kuin tilanahtaudessa.

Testikokkaushaasteestani puuttuivat kokonaan aamu- ja iltapalatarvikkeet; on varmaan ihan perusteltua laskea että kotijoukkojen ruokintaan menee ainakin 20e joka armias päivä. Luultavasti vähän enemmänkin.

Joskus kauan sitten, mummonmarkkojen aikaan ja ennen lapsia, meillä meni hyviin viikonloppuruokiin sen verran kuin nykyään rouhaisemme menemään yhdessä arkipäivässä.
Semmoista se elämä on.


2 kommenttia:

  1. Nämä postaukset tekee mut joka kerta yhtä onnelliseksi. Oi ku voisin tulostaa ne vaikka kehyksiin seinälle.
    Mulle tulee niin taloudellinen olo niiden lukemisesta. Valitan et omassa elämässä oon niin laiska etten kykene moiseen fiksuuteen. MIkä kyllä harmi koska tili huutaa apua!!!
    Jospa tänään.
    Palautan tyhjät pullot kauppaan ja ostan kolmen päivän ruoat. (optimismia, ei niittä pulloja niin paljoa ole.

    VastaaPoista
  2. :)
    mä puolestani toivon, että pystyisin tähän joka päivä, enkä vaan satunnaisesti.

    VastaaPoista