maanantai 25. huhtikuuta 2016

dominopalikkaefekti

Tiedättekö sen, kun odotukset ja todellisuus eivät kohtaa?

Niin kuin vaikka silloin, kun yksi lapsista lähtee leirille, toinen kisaamaan ja kolmannellakin on jotain viritelmiä mielessään ja sinulla alkaa jossain mielen pohjalla kärvästellä ajatus jonkinmoisista KäTy-bileistä tai mistä tahansa, mihin ei sisälly nenäkkäitä keskenkasvuisia.
Ja sitten se kotiinjäänyt suloinen pikkuteini ilmoittaa, että hän on muuten kutsunut kaikki kaverit kylään katsomaan elokuvaa, viittikste mitenkään mennä jonnekin kauas pois.

Tai kun lainaat kirjastosta kirjan Ihana äiti, ihana nainen ja ajattelet että siinä ratkaistaan noin suurinpiirtein kaikki ongelmasi, erityisesti keskiäkäis-teini-ikäisprobleemit ja sitten huomaatkin, että sen kirjan on kirjoittanut joku, joka on saanut lapsen suunnilleen viikko sitten ja pulppuilee kaikkitietävän hormonihuuruisen naisen iloa. Älä mene vauvamuskariin jos ei huvita. Olet vahva ja kaunis jumalatar.
No ei huvita ja tietenkin olen; ja sen lisäksi vältän uhriutumista ja ajattelen positiivisesti niin että hampaissa rutkuu ja kolmostyypin diabetes väijyy nurkan takana, mutta eivät siltikään ole ratkenneet probleemit. 

Heti kirjoittaisin kirjan keskiäkäis-teini-ikäisvanhemmuudesta, jos jotain asiasta tietäisin, mutta olen ihan kuutamolla. 
Enkä mitenkään kykene syytämään ilmoille moisia maailmojasyleileviä kuningattaruuslauseita, koska mikään ei hyydytä ihmistä niin tehokkaasti kuin teini-ikäisen höh.

Kyllä oli tämä viikonloppu melko voimallisesti semmoinen muutenkin, että eivät kohdanneet odotukset ja todellisuus.
Pelkkää dominopalikkaa pää täynnä.
Kaaosajatuksia, ajatuskaaoksia.
Ilman mitään järkevää hyväksyttävää syytä.

Olen hiljalleen alkanut ymmärtää niitä tyyppejä, jotka haluavat mennä jonnekin ashramiin joogaamaan tai jonkun esasaarisen kanssa kreikkalaiselle saarelle meditoimaan.  
Yhtään kokonaista ajatusta en ole loppuun asti saanut.





Ei auttanut konsertti.
Katosivat kokonaan sinfoniasta kakkos- ja kolmososa. Ja konsertosta myös.
Päässä rymisi liikaa.


Ei auttanut kirjasto, lukuhetki eikä ruusu.
Vähän auttoi lauantain lounashetki hraH:n kanssa. 



Ihan pikkuriikkisen auttoi nukkuvan kissan tarkkailu. 

Menkää pois dominopalikka-ajatukset! 
Hus!

10 kommenttia:

  1. Täällä kuule niin samanlaisia keski(tai maksimi)äkäisiä ajatuksia, että oksat pois...
    Ja vitsit, kyllä sä osaisit kirjoittaa kirjan niin paljon paremmin kuin se viikko sitten vauvan saanut (silläkin muuten kuningattaruusajatukset katoaa jossain vaiheessa, hah! en ole vahingoniloinen [paitsi että olen]).

    Hyvää keskiäkäistä viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olen nykyään vain tyyni kaunis äitijumalatar. Enkä yhtään keskiäkäinen. En. ehkä.

      Poista
  2. Taisin selailla tota kirjaa kirjastossa, ja musta se oli niin last season, että oksat pois.

    Voisko sellaisessa teini-ikäisen oppaassa olla ohjeita tyyliin:
    - Murrosikäisen herättämistä ei tarvitse varoa. Hän on huonolla tuulella ja ärtsyisä joka tapuksessa.
    - Olet tyhmentynyt, vanhentunut, ja menettänyt täydellisesti tyylitajun - joten alistu kohtaloosi
    - Vanhanaikaiset käsitteet kuten kumisaappaat, pipo ja lapaset ovat samankaltaisia kuin vaikkapa lyly, viikate ja maitolaituri sillä erotuksella, että kumisaappaat ovat nolommat, pipo sotkee tukan ja lapasissa ei ole keskisormea
    - Jos yrität halata teiniä kevätjuhlassa onnitellaksenne häntä hyvästä todistuksesta, saat hiljaisen loppuelämän, sillä sinulle ei todennäköisesti puhuta enää koskaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi kirja oli tavallaan hyvä ja enimmäkseen aivan mahdoton.

      Siinä ohjeistettiin että koko perheen yhteinen seikkailu voi olla jännittävästi leikatut porkkanat.
      Jeepäjee.

      Poista
  3. Ai tiedänkö kun odotus ja todellisuus ei kohtaa????
    Viime sunnuntaina kuopukselta tuli viestejä " nuku hyvin äiti" , "hali". Ja mä kyynelehdin et ihanaa mun rakkaat tulee huomenna.
    Ma ip olin jo että VITTU painukaan VIttuun mun elämästä.
    Anteeksi kauhea kielenkäyttö, mutta...

    Mä vihaan kaikki ohjeita mmiten säilyttää hermo lasten kanssa. Itsekin jakelen itselleni ohjeita. Pysy tyynenä, sulje korvasi, huomenna on uusi päivä ja en huuda jne..
    Tulee huominen ja suustani pääsee On se nyt kirosana, että....

    Mä kirjoitan kirjan jossa en neuvo mitään. Marisen vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *huutonaurukohtaus*
      Pinkki sun kanssas!

      "vältä uhriutumista, ole tyyni kaunis kuningatar"

      Poista
    2. Mä olen tyyni ja kaunis aina kun lapset on poissa. Ja mielikuvissani. Odotus ja todellisuus ei kohtaa.

      Poista
    3. P: mä en ole tyyni enkä kaunis edes silloin. Ja hyvin satunnaisesti edes mielikuvissani. Grr.

      Poista
  4. "Mä olen tyyni ja kaunis aina kun lapset on poissa."

    Haha, niin just! Niin mäkin!

    Vakavasti puhuen: vinkatkaa nyt ihan oikeasti jotain hyvää keski-ikäinen-teini-aiheista kirjallisuutta. Tai KIRJOITTAKAA pliis, jos ei entuudestaan löydy.

    Ja joo, toissapäivänä vauvansa saaneiden "vanhemmuusoppaat" ovat hauskaa luettavaa. Samoin kuin yksilapsisten "kasvatusoppaat" vrt. katras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, linkitin äskeisessä kommentissa blogini nimimerkkiin miten sattuu. Tässä linkitys kohillaan.

      Poista