kevät

Parasta viikonlopuissa ovat kiireettömät aamut. 
Se että voi vanua lukemassa ihan kaikessa rauhassa. 
Ensin päivän lehti, sitten aamiainen ja keskeneräinen kirja. 

Pitkästä aikaa oli sellainen lauantaiaamu, jossa ei ollut mitään aikataulua, ei minkäänlaista pakkoa lähteä maailmalle juuri tietyllä kellonlyömällä.

onnenhetki: aamukahvi lempimukista ja kirja


Kävimmme hoitamassa asioita: punttisalilla, kirjastolla, lahjaostoksilla.
Myöhemmin iltapäivällä vielä teinin kanssa juhlavaateostoksilla.



laiskan ihmisen hedelmäsalaatti


Illan vietin komisarius Brunetin seurassa. 





Sunnuntai-iltana lähdin toiveikkaana lenksalle.
Ei oikeastaan huvittanut.
Kävelin vetelästi metsänreunaa, katselin heräävää kevättä.
Istuin penkillä kuuntelemassa lintuja.
Taivas on täynnä ääniä.
Miten ihminen on voinut koko talven selvitä ilman niitä?
Peipponen huutaa voitonriemuisena, on kevät.



3 kommenttia:

  1. Meillä on agressiivisten varpusten kosiomenot käynnissä. Jestas mikä meteli! Toivottavasti pariutuvat pian :D :D Mustarastasta en ole vielä kuullut, mutta odotan kovasti.

    VastaaPoista
  2. Tää on kyllä ihmisen parasta aikaa!! Mä niin nautin lintujen laulusta, auringosta, mullan tuoksusta- KAIKKI on vaan niin ihanaa....

    Joo kevätfani oon :D

    VastaaPoista
  3. Kevät kyllä sykkii ihmisessä ja ihmisen ulkopuolella.
    Ihan parasta aikaa!

    VastaaPoista