jalka- ja kesälomakriizi

Lähdin eilen kävelemään töistä pyöräkorjaamolle ja huomasin että jalka on ihan vietävän kipeä.
Niin kuin olisin kyykännyt jotain yhden jalan kyykkyä aivan fanaattisesti ja kaiken lisäksi vielä painot käsissä.
Ihmettelin, mitä oikein olen elämälläni tehnyt: en pystynyt muistamaan yhtään fanaattista yhdenjalankyykkäämissessiota, enkä mitään muutakaan semmoista hupituokiota jossa olisin koukistellut ja ojennellut toista koipeloistani toistuvasti ja määrätietoisesti.

Päättelin että joku tautihan siinä koivessa ihan selvästi on.
Lenkutin pyöräkorjaamolle, fillaroin kotiin ja uikutin hraH:lle että jalkaan sattuu.
Lähdimme kävelylle hyvästelemään jalkaani ja ostamaan kissanruokaa koska ihan selvästi mitä siinä ikinä onkaan se johtaa siihen että jalka ihan kohtapuoliin irtoaa, sitten ei enää kävellä ja kissatkin kuolevat nälkään.

Tulin kotiin ja jalkaan sattui aina vain.
Isosisko pyysi lenkille.
Sanoin etten flunssan ja koiven takia mitään lenkkeile, mutta mennään kävelylle, voin siinä samassa hyvästellä jalkani uudestaan tässä vaiheessa tauti oli muuttunut rutto-lepra-kuolioksi joka johtaa paitsi sen kipeämmän jalan, myös toisenkin koiven irtoamiseen ja mätänemiseen.
Otin kameran mukaan ja nilkutimme purtsikalle.
Kyykistyin ottamaan kuvaa metsätähdestä ja silloin iski voimallinen flashback: taisin sunnuntaina olla työhommeleissa ja taisin siinä hässäkässä kuvata aika paljon kaikenmoista semmoisessa hankalassa pituushyppelijäkyykkäyksessä kyykkyyn-ylös-kyykkyyn-ylös.

Ehkä se jalka ei nyt sitten ihan hetikohta vielä irtoakaan.

flashbackin aiheuttaja, jalan ihmeparantaja

*

Tuijotin sunnuntaiaamuna koko perheen kalenteria.
Nuoriso aloittaa kesälomansa lauantaina. Meillä on yhteinen sunnuntai ja semisti yhteinen maanantai ja sen jälkeen näemmekin kaikki toinen toisemme vasta juhannuksen aatonaatonaattona.
Piti laskea kahteen eri kertaan.
Kyllä se niin on.

*