melkein ruokabloggaus

disclaimer: Tästä piti tulla ruokaprn-aiheinen postaus, mutta ei tullutkaan.

ruokaprn-osio
HraH sai naapureilta kimpaleen peuraa kiitoksena jostain YYA-jutusta.
Ramppikuume.
Kysyin riistakokkiystävältä, mitä asialle voisi tehdä ja miten se vakuumoitu ja pakastettu köntti parhaiten käsitellään. Haasteelliseksi kokkisodan teki se, että vakuumoidus-pakastetusköntistä ei pystynyt päättelemään, mikä osa peurasta oli kyseessä.
Ostimme kaupasta jonkinmoisia yrttejä ja sieniä koska arvelin, että mikä tahansa, missä on aika paljon sipulia ja jonkin verran sieniä tekee kunniaa riistalle.

näin pitkälle pääsin vaiheittain kuvitetussa ruokaprn-lifestyleosiossa

Purin lihan pakkauksestaan ja se olikin paistin/fileen sijaan palapaistityyppinen ratkaisu, mikä itse asiassa oli hyvin huojentava kokemus; pihvien ja paistien paistaminen ei ole ihan minun juttuni.
tietysti lauloin eldankajärvenjäätä, tietysti. mitä te oikein kuvittelette? ei kai peuraa voi valmistaa muuten.
Peuranpalat menivät marinadiin, paitsi pari jotka menivät kissan kuppiin.

Sitten loppuukin ruokaprn.
Nimittäin nuorempi kissaeläin sai hetikohta vainun villiruuasta ja tuli häntä pöyheänä tutkailemaan tilannetta.

No, sitä peuraahan sitten metsästettiin ja tapettiin.
Sen jälkeen iski riistavilli.
Sitten tuli hätätilanne ja koska puolipitkäkarvaisella kissalla on villahousut kesät talvet, tuli niin sanotusti hätä housuun(kin).
Josta seurasi se, että kissa todettiin pesuntarpeiseksi. se oli kyllä sitä joka tapauksessa, ei ollut niin löysä hätä kumminkaan. nyt vain sattui olemaan aikaa ja nuorisoa läsnä.
Sen sijaan että olisin verkalleen hivellyt peuraani uuniin, teinkin rapsakkaan karjalanpaistityyppisen ratkaisun ja rupesin kissanpesupuuhiin teinin kanssa.
Sinänsä kätevää, koska ruoka valmistui ja kissa peseytyi ja minä vietin aikaa suljetussa tilassa teinin kanssa. Oli meditatiivista.

Söimme karjalanpeuranpaistia ja se oli hyvää kyllä.
Suklaakakku jäi iltapäivään, koska kahdella keskenkasvuisella oli tiedossaan harrastustoimintaa. Lähdimme koko sakki fillaroimaan harrastuspaikalle.
Kaksi jäi sinne, yhden kanssa menimme ostoksille.
Inhoan käydä ostoksilla pyhäisin, mutta ostin silti juoksupöksät ja juoksutakin, koska tähän asti olen lainannut Isoveljen juoksutakkia, enkä ole omistanut asiaankuuluvia pöksiä ensinkään, vaan olen häpäissyt itseni ja lenkkiseurani juoksemalla joissain säälittävissä collegehousuissa.

Tulimme kotiin. Olin vain.
Halusin testata uudet juoksupöksät, lähdimme teinin kanssa lenksalle.
Pöksät olivat toimivat. Kyllä kuulkaa lähti keskiäkäisestä vauhtia kun oli virtaviivaiset hoissit jalassa ja käärmes lenkkipolulla.
Mielenkiintoista: tiedän ihan tasan tarkkaan, missä kohden kuntopolkua ne kärmekset varmimmin liikkuvat ja tiesin ihan varmasti, että nyt ne ovat liikkeellä. Ja silti säikähdin kun puunoksien luoma varjo alkoikin liikkua.
Ja vaikka heti näin että sillä on kauniin keltaiset peltorit korvillaan, hyppäsi sydän kurkkuun ja iho meni kananlihalle.

Tulin taas kotiin ja vetelehdin.
Vaihdoin kissanhiekat, kun kerran oli aikaa.
Kävimme hraH:n kanssa iltakävelyllä.
Ja sitten olin vain ja oli hyvä.

Mutta koska kissanpesu, ei tullut lifestyleruokabloggausta, vilpittömät pahoitteluni!

*
Parhaita vapaapäiviä ovat pitkät. Semmoiset päivät, jolloin ehtii sata ja yksi asiaa ja on melkein koko ajan ihan valtavan hyvällä tuulella ja aurinko paistaa.
Niin kuin nyt oli.