teinivanhemmuuden ilo

mitä enempi asiaa mietin, sitä enempi tykkään teini-ikäisvanhemmuudesta.

Yksi teineistä on nyt mököttänyt aina muistaessaan jo toista viikkoa siitä, että kultakenkä puristaa ja elo ei suju täsmälleen omien askelmerkkien mukaan.
Me kuulemma suosimme hänen kustannuksellaan muita.

Asiaa on vatvottu ja vatuloitu, olen puhunut mustaa valkoiseksi vakavasti ja vitsillä.
Muistuttanut niistä kerroista, kun lapsukaista ei ole syrjitty, olen naurattanut, hyvitellyt, silittänyt myötäkarvaan.
Tänään ja jälleen kerran.

"aiotko sä koko kesän mököttää tätä juttua? voitko sä kiinnittää pääs päälle pienen mustan pilven, varoittamaan meitä muita? mä en jaksais koko kesää vääntää tätä. ja aiotko sä joka kerta tässä samassa yhteydessä nostaa esiin ton melkein kymmenen vuotta vanhan jutun?"

"no kun se on niin helppo epä!"

meitä molempia alkaa naurattaa.

*

Pakotan sen kaveriksi oikein kunnon pyöräreissulle, sellaiselle parin tunnin hyötylenksalle.
Se mutisee ja puolimurjottaa. Pyöräily on tyhmää. (mutta se lähti silti!)

"kiitos, kiva kun lähdit mulle kaveriksi. Vaikka olikin vastatuulta ja ylämäkeä. Oli kiva mennä yhdessä, vaikka ei tässä paljoa pystytty juttelemaan ja pylleröinenkin tuli kipeeksi"

"no oli se ihan ok."

Menemme vielä illalla metsään ottamaan valokuvia.

Niistä tulee sellaisia voimaannuttavia valokuvia: "mä oon niin kaunis tossa kuvassa"


*

Näissä teineissä on jotain niin mahtavan kirkasta ja aitoa. Vaikka skarppina saa tällainen keskiäkäinen väsynyt äiti-ihminen olla.

Kun maailma potkii  teiniä päähän, se tekee sitä kaksin jaloin.
Ja kun paistaa, loistavat auringon lisäksi kuut, tähdet, sateenkaaret ja valonheittimet.
Niille totisesti kuuluu paikkansa auringossa.


Mikään ei käy sydämeen niin voimallisesti kuin sen elämänsä auringossa paistattelevan teinin avoin, rento ja levollinen katse.












14 kommenttia:

  1. Kirjoitit hienosti teineistä.
    Siltikin mun teini-ikäkauhu kasvoi taas pykälällä. En tiedä miten jaksan niitä suuria tunteita asioista, joilla minun mielestäni elämän kannalta ei ole mitään merkitystä. Tai sitä varmuutta ja tietoa vailla mitää elämänkokemusta. Huh, joutunen tuplaamaan viinilasien määrän. Se on sitten 1404 pulloa murkkuputkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      rappiolla on hyvä olla?

      Tietenkin ne pahimmat angstit tulevat juuri silloin kun keskiäkäinen on väsynyt, valmiiksi ärtyisä ja vähän poissaoleva; se nyt on aivan selvä juttu.
      Juuri silloin kun itse haluaisi vain romahtaa sohvannurkkaan olemaan rauhassa, alkaa sen tuhannen tunnin selvittely jostain pienestä asiasta.
      Mutta se rauha ja levollisuus joka lapseen sen jälkeen laskeutuu - se on hieno tunne!

      Noissa teineissä jotain niin älyttömän aitoa ja rehellistä; varmaan juuri siksi kun se elämänkokemus puuttuu.

      Poista
  2. Niin oli taas ihana teinijuttu. Pitää tallettaa pahan päivän varalle.
    Lukiessa huomas kyllä taas, miten teinisti mäkin osaan käyttäytyä.
    Ja sekin olisi kiva etten menisi mukaan noihin mielentiloihin. NO toki aina en mee vaan esim vitsailla jaksan.

    Olin kanssa aina kuvitellut et teiniys on karseaa. Aika söpiksiä noi on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P: luuletko, että mä muka pystyn pysymään tuon tunnemyrskyn ulkopuolella? Luuletko, etten ite oo aivan teini?
      Hah.
      Ensin riehutaan ja kiehutaan, sitten käyttäydytään kuten aikuiset.


      Poista
  3. Mä yhdyn Kepposeen. Ihana teksti, mutta tavallaan hirvittää jo etukäteen. Kun itse tuskailen omienkin (liian suurten ja intensiivisten) tunteideni kanssa, niin miten siihen päälle jaksaa vielä teiniangstin ja ne myrskyt vesilasissa?
    Todellakin, viinipullollisia tullaan tarvitsemaan ja paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ehkä tässä vaiheessa on raskainta, kun myllertää näissä omissa keskiäkäisyyden tunnekuohouissaan. Kuohuaa ihan joka puolella.

      Poista
  4. Mä oon huomannut tykkääväni tästä isommasta ikävaiheesta enemmän kuin pienemmästä. Vaikkei meillä varmaan vielä siihen pahimpaan teinivaiheeseen olla kerittykään, kun vanhinkin täyttää vasta 14... Näiden kanssa voi jo hiljalleen puhua niin kuin ihmiset puhuu ja ovia voidaan paiskoa kilpaa. Joskus nauroin, että tykkään lapsista ennen kuin ne täyttää yksi ja seuraavan kerran, kun menevät kouluun. Inhoan uhmaikäis-leikki-ikäis-vaihetta ja sen tolkutonta käsityömäärää. Noista isommista näkee aiemman työnsä jäljen ja se on ihan mahtavaa. Kaikkine mökötyksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SanKari; se on just tuo - käsityötä on vähemmän ja ihmisyyttä enemmän!
      Vauvat on ok, uhmikset menettelevät ja leikki-ikäiset ovat ihan hauskoja, mutta nämä päälle 10-v...!

      Poista
  5. muakin kyllä jännittää poikien teini-ikä, kun nytkin jo räiskähtelee säännöllisesti ja niiden tappelutkin ovat niin fyysisiä.

    IIik...no ehkä siitäkin selviää....EHKÄ!

    Ihailuni kun sulla niin fiksut teinit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne teini-iässä lopettavat toistensa kurmuuttamisen, kun omassa päässä ryskää riittävästi?
      Eivät kai teinit sentään enää nujakoi?

      Ja Elisa, kyllä sä selviät. Moni muukin on selvinnyt <3!

      Poista
  6. Taisin nähdä sen kuvan toisaalla. Se on kaunis. Vaan niin se kuvattava on aina. <3

    VastaaPoista