jos pitäisin päivänavauksen...

Ensin riittäväisyydestä kirjoitti ihana Tuula Oman kattonsa alla.
"Silti on niin paljon sellaista määrittelemätöntä, jossa en todellakaan tiedä mikä on minulle tarpeeksi. Kun mietin ne asiat uusiksi ja päätän mikä on missäkin asiassa juuri minulle riittävästi, ei tarvitse tehdä enempää kuin on tarpeen."  
(Oman katon alla; blogisti Tuula)

Seuraavaksi asia hyppäsi silmille Ylen otsikoissa.
"Lapsuudessa saamatta jääneet kehut ja hellyys voivat näkyä aikuisella heikentyneenä itsetuntona ja vääristyneenä minäkuvana. Tilannetta ei helpota se, jos työpaikalla tai parisuhteessa joutuu saman kolkkouden eteen – positiivista palautetta ei tipu ja ihminen pahimmillaan vaietaan näkymättömäksi."(Ylen haastattelusta; työterveyspsykologi Tanja Hirvonen)


 Ja Rakkauden roihussakin sitä sivuttiin.

"Kun on auttanut yli omien rajojensa, voimiensa, ajan ja rahan tuolle puolen, tulee ylikävelty olo. Silloin on  tervettä asettaa rajoja, sanoa ei, nyt juuri en pysty, en millään vaikka haluaisinkin. Sitä rajankäyntiä täytyy näemmä käydä lähes kaikissa ihmissuhteissa:  ystävyyssuhteissa, lasten kanssa, puolison ja asiakkaiden." (Rakkauden roihu; blogisti Minna Tuominen)

Miten löytää itsestään lempeys omaa itseään kohtaan?
Miten tärkeää on, että meillä on itsemme ulkopuolella peili joka heijastaa sitä samaa ajatusta: olet hyvä tuollaisenasi.
Koska molemmat ovat tärkeitä - me heijastamme ympärillemme omaa sisäistämme ja myös sitä, mitä muilta saamme.

Omantunnon kysymys: aionko tänään riittää itselleni?
Olenko kehunut lapsen päivässä?
Olenko ollut hyvä peili läheisilleni, kumppanilleni?

voimalause tälle(kin) päivälle