"lootusasentoon liian levoton mä oon"

olipa omituinen viikonloppu.

Enimmän aikaa olen juossut ympyrää kuin häkkiin vangittu eläintarhalainen, levottomana, turhautuneena, ulospääsyä väijyen.
Olen ollut kuin mikäkin aasi Ihaa pienenpieni musta pilvi pääni yläpuolella.

Lauantaina sää oli epämääräisen suheroinen. Olin liian toimeton.
Päivällä kävin kirjastolla lukemassa lehteä, olin liian nälkäinen keskittymään mihinkään muuhun.
Tulin kotiin ja natisin hraH:lle tehdään jotain. mennään jonnekin. mennään teatteriin, konserttiin, karaokeen. mennään taidenäyttelyyn, liitytään sirkukseen. pubitietovisaan, tehdään jotain. ihan mitä vaan. jotain.

Suloisista pulluraposkistani kaksi kävi erikseen sanomassa että ihan mahtava päivä kun saa vaan olla.
HraH teki töitä ja oli vain. no ehdotti se, että mennään iltahartauteen. millainen ihminen ehdottaa iltahartautta jos toinen haluaa pubivisaan ja liittyä sirkukseen, kysyn vaan

Minä tein lämpimiä voileipiä ja kun sitten vihdoin pystyin asettumaan kirjan kanssa sohvannurkkaan niin eikös jossain kartanonkolkassa tietenkin puhjennut jokin akuutti kriizi ja koko levottomuushyrrä pyörähti käyntiin uudestaan.

Sunnuntaina nuorisolla oli omaa ohjelmaa ja minä olin aina vain levoton. HraH uhrautui: mennään johonkin taidenäyttelyyn mutta ei wäinöaaltoseen.
Kävin minilenkillä, söimme, menimme Logomoon - siellä oli avoimet ovet taitelijahuoneissa - katselimme taidetta, hraH teeskenteli mesenaattia ja suunnitteli taideteoksen ostamista. Tulimme kotiin. Haaveilin kutomisesta. heräsin tänä aamuna niska aivan jumissa, se niistä haaveista. taas.

Syytän levottomuudesta ilman muuta ensinnäkin sitä, että elämäni on viime aikoina ollut liian kultturellia, sivistynyttä ja mukavan lennokasta.

Olen kesän mittaan uskaltautunut ulos kaapistani, mukavuusalueeltani ja astunut julkisuuteen, eli tavannut mahtavan hehkeitä uusia ihmisiä (rouvat Nollis ja Kepponen), olen huomannut että kykenen sivistyneenpuoleiseen keskusteluun useita hetkiä yhtä kyytiä ja sen lisäksi on ollut valtavan hauskaa ja mukavaa olla sosiaalisentapainen edes hetkittäin ja tutustua uusiin ihmisiin.

Toisekseen syytän levottomuudestani perjantaita.

Silloin kävi näin:

Menin kiipeilyhallille maksamaan Pikkusiskon kerhomaksua. olen ruvennut hengailemaan siellä hallilla ihan alvariinsa maksamassa milloin mitäkin maksua. siellä on paljon timmejä nuorehkoja miehiä. 

Sanoin sille Pikkusiskon kerho-ohjaajalle että täytyy varmaan munkin joku kerta kokeilla tota että tiedän mistä puhutaan. vaikka mua pelottaakin.

Se sanoi että koukkuun jäät kumminkin.

Ja minä siihen että en tiedä kumpaa pelkään enemmän, sitä että jään koukkuun vai sitä että se on ihan kaameeta.

Se sanoi että vie kamas pukkariin ja pistä tossut jalkaan.

Ja minä siihen että ai näissä kuteissa vai? toimistoelegans

Se sanoi että nuohan on ihan hyvät. Kamat pukkariin, nyt.

Vein kamat, otin tossut ja seurasin nöyrästi valmentajaa tatamille. Se sanoi, että kyllä sä tiedät säännöt, anna mennä, mä neuvon.

Ja sitten minä menin ja fläshäsin kolme reittiä ja tärisin hirveässä adrenaliinipiikissä.

Tulin kotiin, elvistelin Pikkusiskolle joka syytti minua petturiksi.

Se meni itse kiipeämään ja valmentaja oli väittänyt sille että kiipesin kuin orava kuusplussan. (kiipesin nelosen, sulokkaasti kuin virtaheponen)

Aargh, olen jäänyt koukkuun ekstremeadrenaliinihumalaan. 

Pakko ruveta vuoristokiipeilijäksi tai liitolentäjäksi.

yritin rauhoittua tarkkailemalla uneliasta kissanpentua.

huonolla menestyksellä.