perjantai 18. marraskuuta 2016

perjantai

Enää viikko adventtiaikaan. 
Käsittämättömän valostuttava ja lohdullinen ajatus: haaveilen valoista, lämpimästä punaisesta, piparkakkutaikinasta. olen semmoisella tavalla ahdasmielinen, että joulujuttuja tehdään vasta adventtiaikana.

Perinteisesti nuoriso on ollut aina ensimmäisen adventtiviikonlopun leirillä, samalla kun minä olen ripustellut jouluvaloja ja joulukalentereita.
Perinteet - kuten tiedämme - on tehty rikottaviksi: ensi viikon lauantaille kaksi kolmesta on kehitellyt itselleen muuta tekemistä, kolmannen lupasin ottaa mukaan seurakseni siihen tulevaan kissanäyttelyyn puuteroimaan kissan ahteria.
Se sanoi että nää-äfst.



superkuu ja superpuu



hykkeyritys
kissaeläin haluaa hykettää kans



2 kommenttia:

  1. Toi kissa näyttää siltä, että jos en nyt hörppäse tuota juomaa tai sukella kuppiin, niin ainakin tempasen tuo lusikan läiskis - mäkeen siitä ;-)

    VastaaPoista
  2. Näit sen superkuun ja sait kuvattuakin! Mä näin vain sakean pilvimassan, hehee.

    Olen luopunut vuosi vuodelta kaikista jouluperinteiden aloitusajoista. Laitoin parvekkeelle pimeänajanvalot (ei siis jouluvaloja) jo lokakuun puolella. No tunnelma nousi kattoon, kun lumipeite tuli ajoissa ja maisema näytti talviselta postikorttimaisemalta. Viime vuonna koristelin kuusen aiemmin kuin tavallisesti. Kuusi kosti minulle allergialla, joten tänä vuonna koristelen kuusen paksut muovihanskat kädessä ja ehkä vasta aaton aattona ;-)

    Ehkä siis kannattaa kuitenkin pitää perinteistä kiinni =D

    VastaaPoista